Virheitä sattuu – niistä pitää oppia

Yllättävä ja jatkuva kriisi paljastaa karusti yhteiskunnan henkisen tilan ja aidon toimintakyvyn. Parasta tässä kriisissä on se, että valmiudet ovat toivottavasti aivan erilaiset, kun se todellinen tappajavirus iskee ennemmin tai myöhemmin. Meneillään on todella raastava ja kallis harjoitus.

Armeija marssii vatsallaan. Vaikka tätä kriisiä ei missään olosuhteissa pidä verrata sotatilaan, löytyy yhtäläisyyksiä hakematta.

Jos muonahuolto ei pelaa, ammukset loppuvat ja komentoketju takkuilee, murenee eturintaman taistelumoraali välittömästi. Kotirintama seuraa perässä.

Jos kansakunta laitetaan viikoiksi kiinni ja kansa eristykseen, maskit loppuvat alkuunsa ja hengityskoneiden riittävyydestä huhutaan, tieto ei kulje, vastuuta siirrellään, niin miten eturintaman hoitohenkilöiltä voi edellyttää jaksamista? Kotirintama seuraa tunteella ja herkällä korvalla.

Mitä tästä kaikesta sitten voi oppia?

Luulisi maailman valtioiden pystyvän parempaan yhteistyöhön, kun uhka on yhteinen. Kiina ja Venäjä ovat suurimpina oma lukunsa Valko-Venäjistä ja muista mainitsematta. Parasta mitä paremmasta yhteistyöstä voisi syntyä on aika.

Tuntuu siltä, että Suomen viranomaiset ovat olleet päätöksissään noin kuukauden myöhässä. Olisivatko Eurooppa ja Yhdysvallat voineet varautua paremmin, jos Kiina olisi avannut Wuhanin alueen tilannetta kunnolla jo viime vuoden lopussa?

Nolot uutiset kasvosuojainten hyvin erikoisista ja hämäristä alihankintaketjuista kertovat vain siitä, että hätä ja paniikki ovat läsnä tässä kriisissä. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja myönsi täydellisen sähläämisen suoraselkäisesti ja sai potkut. Ei pidä potkia maassa makaavaa enempää.

Voi silti vain kuvitella, miltä tuntuu suoraselkäisestä yrittäjästä, joka pienten verovelkojensa takia juuttuu byrokratian viidakkoon yhteiskunnan tukiaisia hakiessaan.

On hyvä muistaa tämän kriisin skaalaerot, kun nyt puhutaan miljoonista ja valtio on ottamassa velkaa yli 20 miljardia.

Kun tämän jälkeen on vieläkin tärkeämpää käynnistää kotimaista maskituotantoa, voisiko koneita pyörittää niin pitkään, että syntyisi sekä uutta liiketoimintaa että kestävää huoltovarmuutta seuraavaa kriisiä varten? Toki on mahdoton määritellä mitä kaikkea varastoon pitäisi saada.

Media hakee helposti vain syyllisiä. Sitä voi motivoida sillä, että otetaan opiksi. Pakko on kuitenkin todeta, että niin WHO kuin EU ovat olleet avuttomia kriisiin varautumisessa. Seurausten hoitamiseksi paremmin on enemmän aikaa.

Suomessa on seurattu Yhdysvaltojen tilannetta huolissaan ja vielä presidentti näkee asiakseen arvostella Ruotsin valintoja kriisissä. Ei voi oikein muuta todeta, että kun omat asiat ovat täysin sekaisin, kannattaa yrittää kiinnittää huomiota toisaalle.

Yhdysvallat tuskailee osavaltioidensa eri käytäntöjen kanssa, mutta erityisesti sitä, ettei maailman rikkaimmalla valtiolla ole kaikkia koskevaa terveydenhuollon järjestelmää.

Suomelle tuntuu rakentuneen omat osavaltionsa, kun THL, HUS ja STM nokittelevat jatkuvasti toisiaan julkisuudessa. Tuntuu hyvin surulliselta, kun myös yksityisen ja julkisen terveydenhuollon vastakkainasettelu lisääntyy puhumattakaan siitä, että valtio ja kunnat syyttelevät toisiaan.

Tällainen ei voi jatkua. Kansalaisten turvattomuuden tunne lisääntyy. Nyt tarvitaan vastuunkantoa ja turvalliset kasvot kriisille.

Ruotsissa valtionepidemiologi Anders Tegnell antaa päivittäin tietoa ja vastailee kärsivällisesti kansalaisten kysymyksiin. Kuusikymppinen, kokenut asiantuntija tuo tietotaidollaan ja rauhallisella, analyyttisella esiintymisellään luottamusta koteihin.

Suomen hajautettu malli viestii kansalle sekavasti ja vain lisää levottomuutta. Ministeririvistö lukee papereistaan sinänsä selkeästi, mutta omistaako niitä arvioita ja päätöksiä kukaan? THL:n ykkösmies yritti kerran, mutta hikoili, köhi ja pyyhki itsensä saman tien pois julkisuudesta. Suomen suurimman sairaanhoitopiirin HUSin edustajat ovat asiantuntijoita ja hyviä esiintyjiä, mutta mandaatti rajoittaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on oma lukunsa. Poliittisten virkanimitysten jäljiltä julkisuudessa ovat yrittäneet niin nykyinen kuin entinen kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja Päivi Sillanaukee. Kumpikaan ei vakuuta. Sillanaukeen lausunto huoltovarmuuden historiallisesta hetkestä jää historiaan.

Suomen oma ”Tegnell” voisi olla Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen johtaja Mika Salminen muistaen, että mallit ovat erilaisia. Ruotsissa asiantuntijat vievät ja hallitus vikisee, Suomessa toisin päin.

Monet muistavat kuinka Persianlahden sodalle kasvot antoi päivystävä eversti Erkki Nordberg ja Estonian katastrofille onnettomuustutkija Kari Lehtola. Kumpikaan ei ole enää tätä kriisiä todistamassa.

Kansalaisten kriisitietoisuus on kohdallaan, mutta turnauskestävyys koetuksella varsinkin, jos tietoa ei ole saatavissa mahdollisimman paljon ja avoimesti.

Maallikolle tuntuu käsittämättömältä, ettemme nyt panostaisi tosissamme vasta-ainetestaamiseen, kun ruotsalaisarvioiden mukaan yhdeksän kymmenestä on kärsinyt koronan tietämättään.

Ja monta muuta kysymystä pyörii ihmisten korvien välissä. Nyt tarvitaan avointa tietoa ja näkemyksiä ratkaisuihin.