Rekisteröinti onnistui. Kirjaudu sisään.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tarkista salasana.

Valonpilkahdus pimeään: Uusi 70 miljoonan pääomarahasto

Kasvua koronan keskellä? Kyllä, sekin on mahdollista. Julianna Borsoksen vetämä Bocap käynnistää kriisin keskellä uuden yksityisen 70 miljoonan euron rahaston, joka sijoittaa kasvaviin pk-yrityksiin.

12.5.2020 Atte Jääskeläinen
0

Kuinka moni Suomen talouden selkärangaksi kaavailluista kasvuyrityksistä on akuutissa kassakriisissä ennen kuin koronakriisi on ohi? Tämä kysymys on entistä polttavampi siksi, että kriisin päättymistä on vaikea vielä edes ennustaa.

Valtion sijoitusyhtiö Tesi on kartoittanut kasvuyritysten tilannetta, ja yhtiön rahoitussijoituksista vastaava johtaja Matias Kaila rauhoittaa että vielä tilanne on maltillinen. Keskeisimmät pääomasijoittajien kohdeyritykset ovat keränneet rahoitusta vastikään. “Rahoituksen riittävyys on laajasti tarkateltuna kohtuullisen hyvällä tasolla ainakin seuraavat 6-12 kuukautta. Joitain poikkeuksia luonnollisesti löytyy”, Tesin Kaila tulkitsee.

Toinen hyvä uutinen on, että isot rahastosijoittajat ovat jatkaneet sitoutumista uusien rahastojen varojen keruuseen, jos projektit ovat olleet pitkällä. Kriisi näkyy kuitenkin siinä, että uusia alkuvaiheen rahastohankkeita on jouduttu laittamaan jäihin.

Bocap etsii yrittäjävetoisia kasvajia

Hyvä uutinen rahoituksen saatavuuden kannalta on myös tiistaiaamuna julkistettu tieto uudesta 70 miljoonan euron rahastosta, johon Julianna Borsoksen luotsaama Bocap on kerännyt jo 50 miljoonaa sijoitussitoumuksia. Kyseessä on Bocapin jo kolmas vastaavanlainen rahasto. Se sijoittaa suomalaisiin jo yrittäjävetoisiin yrityksiin, joiden liikevaihto on 4-50 miljoonaa euroa.

“Suomalaisen yrityskentän on kyettävä toimimaan uudessa normaalissa”, Julianna Borsos sanoo.

Koronakriisin keskellä yksi kriteereistä voi olla kuitenkin tiukka: toimintaa leimaa voimakas ja kannattava kasvu. Bocap tekee vähemmistösijoituksia, joka on kasvun makuun jo päässeelle, kykynsä osoittaneelle yrittäjälle houkutteleva malli.

Mukana Bocapin uudessa rahastossa on sekä institutionaalisia että yrittäjätaustaisia sijoittajia. Mukana ovat mm. Nordea Henkivakuutus, Sitra, OP Henkivakuutus, Espoon kaupunki, MELA, Konstsamfundet, Serlachiuksen säätiö, Kakkosen perheen sijoitusyhtiö Joensuun Kauppa ja Kone Oy, Pauligin suvun sijoitusyhtiö Etrisk Oy, Ilkka Brotherus Sinituote-yhtiönsä kautta, Risto Virkkalan TCG-ryhmä sekä Parman perhe.

Rahaston sijoitussitoumukset ovat nyt vajaa 50 miljoonaa euroa ja tavoitteena on sulkea rahasto noin 70 miljoonaan euroon vuoden loppuun mennessä. Rahaston rinnalla on muita sjoittajia, joten päätösten vaikuttavuus voi olla yhteensä noin sata miljoonaa euroa.

Bocapin rahastot ovat tähän mennessä sijoittaneet yhtiöihin, joissa on yhteensä 3000 suoraa työpaikkaa ja niiden liikevaihto on 280 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi, että tämä luku voisi kaksinkertaistua uuden rahaston avulla.

Bocapin aikaisemmista sijoituksista kerrotaan yhtiön verkkosivuilla.

Keskustelu

Kirjoittajasta

Atte Jääskeläinen

Atte Jääskeläinen on LUT-yliopiston Professor of Practice ja median strategiaa ja kulttuurimuutoksia Euroopassa konsultoiva yrittäjä. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajana, STT:n toimitusjohtajana ja päätoimittajana sekä taloustoimituksen esimiehenä Helsingin Sanomissa.