Petri Hakala: Uusi kansallinen diili ja johtamisongelma

Suomalaiset selvisivät kansalaissodan raastavista kokemuksista kovimman kautta, kun vastakkain olleet taistelijat laitettiin Talvisodassa samaan poteroon pelkäämään yhteistä vihollista.

Ilman äärimmäistä kokemusta emme olisi yli sadan vuoden takaisista ristiriidoista niin nopeasti toipuneet, kun Talvisota toi maailman paineet silmille vuonna 1939. Sodan päättyminen ja erityisesti sotakorvauksista selviytyminen loivat maahamme ainutlaatuisen hengen, kansallisen diilin, jolla selvittiin erittäin upeasti ainakin 1990-luvun suureen lamaan saakka.

Tällaista henkeä, aivan uudenlaista yhteisöllistä ajattelua, tarvitsemme nyt, kun meidän on näkymättömän uhan edessä pakko alkaa sopia uudesta kansallisesta diilistä.

Tuntuu aivan käsittämättömältä, miten sen ajan yhteiskunta pystyi asuttamaan yli 600 000 kodittomaksi jäänyttä karjalaista, kun nyt menemme polvillemme muutamasta tuhannesta turvapaikkaa hakevasta.

Suomalainen kansanluonne pohjautuu nousuhumalaisen teinipojan ajatukseen, kun ei olla köyhiä eikä kipeitä ja aluksi omistetaan Eurooppa. Meidän on pakko oppia pois itsekkyydestä ja alkaa yhteisölliseksi luottamuksella niin, että myös naapuri käyttäytyy yhtä fiksusti kuin minä itse. Eikä sitä tarvitse viranomaisen erikseen määrätä ja sinun varmuudeksi verhojen välistä väijyä ja ilmiantaa.

Meidän on pakko alkaa puhua ja totutella uuteen normaaliin, jossa yksilön käyttäytyminen kaupoissa, ravintoloissa, työpaikoilla ja kouluissa istuu yhteisön yhdessä sopimiin normeihin.

Vertaamme toimintaamme eniten Ruotsiin, mikä on hyvää ja luonnollista, kun yhteiskunnat ovat samanlaisia. Ihmiset ovat erilaisia. Kovasti verrataan maiden toimintaa kriisissä. Lopulta toiminta on hyvin samanlaista, mutta länsinaapurit tekevät sen yhdessä ilman rajoituksia ja sääntöjä.

Vapaus on ansaittava. Kun rajoituksia on pakko alkaa purkaa viimeistään toukokuussa, pitää yksilön sopeutua uudenlaiseen käyttäytymiseen. Siinä yhteisö ja sen yhdessä sopimiin normeihin sitoutunut yksilö ovat avainasemassa. Valvonta hyvä, kontrolli paras -ajattelu toimi Itä-Saksassa, ei enää meillä. Poliisilla ja puolustusvoimilla on aivan varmasti tähdellisempää tekemistä kuin valvoa kuinka yksilö noudattaa yhteisön yhdessä sopimia tapoja. Laki ja säännöt tulevat kyllä tarvittaessa rikkuria vastaan.

Kun haemme mallia, on hyvä seurata kaikkia maita, mutta luontevimmat ratkaisut löytyvät varmasti läheltä kuten Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Saksasta.

Meillä on ongelmia johtamisessa. Pääministeri luottaa viranomaisiin ja viestii sinänsä selkeästi, mutta kuka omistaa keskeiset päätökset ja ajatukset?

STM ja THL ovat joukko varmasti ammattitaitoisia osaajia, mutta viesti on hajanainen. Kansan oikeustaju ja luottamus ovat koetuksella, kun keskeiset toimijat vaikka sananvapauden nimissä puhuvat toisiaan urakalla suohon. Mietitään nyt vaikka näitä eri suojatason maskeja. Niistä ei ainakaan ole hyötyä, kun niitä ei ole.

Koko kriisistä uhkaa tulla arvoton näytelmä, jossa asioista ei eri syistä johtuen puhuta oikeilla nimillä. Riskiryhmiä pitää suojata niin hyvin kuin se on viruksen kanssa mahdollista, mutta muun yhteisön on heti alettava opetella uutta normaalia tapaa elää.

Ministerit ja ministeriöt ovat viritettyjä lakeja valmistelemaan eivätkä panemaan asioita toimeksi. Ja se näkyy nyt ja valitettavan raadollisesti. Valitettavasti on pakko palata tasavallan presidentin esittämään johtamismalliin eli nyrkkiin. Nyt nimitetään erilaisia työryhmiä. Asiantuntijoita pitää tietty kuulla mahdollisimman laajasti, mutta päätösten pitää olla selkeitä ja vastuu niistä kannettava. Jos joskus niin näinä aikoina kansalaisilla on oikeus vaatia parasta mahdollista johtamista.

Puoluepolitikoinnin tai poliittisten virkanimitysten hämmästelyn aika ei ole nyt. Virheitä tulee kiireessä. Niihin pitää palata ja niistä pitää oppia. Pahinta on, jos jotkin ideologiset näkemykset haittaavat julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoimintaa. Siihen oli pakko oppia samassa poterossa jo yli 80 vuotta sitten.