Nyt tarvitsemme tunteiden johtamisen taitoja

”Turhaa ylireagointia”, ajattelin kun koronakriisi oli alullaan. Katsoin netistä globaaleja kuolinsyytilastoja. Tavalliseen influenssaan kuolee maailmassa jopa 650 000 ihmistä joka vuosi. Itsemurhia tehdään vuosittain noin 800 000. Liikenneonnettomuuksissa kuolee vuosittain jopa 1,2 miljoonaa ihmistä. Lisäksi on syövät ja sydänsairaudet.  Elintapasairaudet. Tapaturmat. Nälkäkuolemat.

Ihmisiä kuolee kaikenlaisiin vaivoihin, niin se on. Katselin maailman menoa ihmeissäni, ärtyneenäkin. ”Eikö ihmisillä ole lainkaan suhteellisuudentajua”, ajattelin. ”Miten valtioiden johdossakin ollaan menty moiseen massahysteriaan?”

Sitten aloin kuulla yhä pahempia uutisia Italiasta. Ja seuraavaksi Espanjasta. Katselin kuvia ylikuormittuneista sairaaloista ja ruumisarkkujen riveistä. Aloin huolestua. ”Tapahtuuko tällaista koko maailmassa? Suomessakin?” Olin hämmentynyt. En tiennyt mitä ajatella tai tuntea. Kuinka huolissaan tässä pitäisi olla? Tunteet vaihtuivat päivästä toiseen, hetkestä toiseen.

Kun Suomessakin alettiin sitten asettaa rajoituksia, olin tyytyväinen. ”Hyvä, että nyt toimitaan.” Olin kiitollinen, kun maailmassa ihmishenki asetettiin taloutta tärkeämmäksi. Olin ylpeä nuoresta hallituksestamme. Ja viisaasta presidentistämme. ”Kyllä meillä on Suomessa asiat hyvin”. 

Mutta yrittäjänä aloin myös huolestua, miten selviän, jos kaikki työt loppuvat. Kauanko puskurini kestävät? Helpottuneena huomasin, että työ ei loppunutkaan kokonaan, se muuttui etäyöksi.

Aloin innostua – tässähän on nyt mahdollisuus kehittää jotain aivan uutta.

Samaan aikaan mietin niitä, joilta työt loppuvat ja puskuria ei ole. Miten he selviytyvät? Entä sairastuneet ja heidän omaisensa? Yksinäiset vanhukset? Miten hoitohenkilökunta jaksaa? Voinko minä jotenkin auttaa?

Syyllisyydensekaisin tuntein pohdin, saanko olla innostunut, kun muut kärsivät?

Tunteet vaikuttavat toimintakykyyn

Tämän koronaviruskriisin aikana olen ehtinyt kokea valtavan joukon erilaisia tunteita. Monia sellaisiakin tunteita, joita en normaaliolosuhteissa koe. Ärtymystä, pelkoa, hämmennystä, helpotusta, innostusta, ylpeyttä, myötätuntoa, syyllisyyttä, ihailua, riittämättömyyttä…  

Jokainen tunnetila on vaikuttanut siihen, miltä tulevaisuuteni sillä hetkellä näyttää, minkälaisia päätöksiä teen, minkälainen energiatasoni on, mihin huomioni ohjautuu, miten toimin ihmisten kanssa. Ahdistunut mieli on lamaantunut, tyyni ja levollinen mieli hahmottaa paremmin kokonaiskuvaa, innostunut mieli pulppuaa ideoita ja ajatuksia. Ja niin edelleen.

Tälläkin hetkellä jokainen ihminen kokee arjessaan ja työssään jatkuvasti erilaisia tunteita. Työpaikoilla näistä työntekijöiden kokemista ja ilmaisemista tunteista muodostuu työpaikan ainutlaatuinen tunneilmasto. Koko kansakunnan tasolla näistä syntyy Suomen kansallinen tunneilmasto. Tuo tunneilmasto vaikuttaa toimintaamme monin tavoin, halusimme tai emme.

Meidän on ymmärrettävä tämä kiistämätön tosiasia: Me ihmiset olemme tuntevia ja kokevia olentoja, myös silloin kun teemme töitä ja tärkeitä päätöksiä. 

Elimistössämme ei ole kytkintä, josta tunteet voisi laittaa pois päältä. Meihin jokaiseen on sisäänrakennettu syvä tarve tuntea, kokea ja ilmaista itseämme.  Vaikka näinä aikoina moni toivoo, että voisimme vain ”pitää päämme kylmänä ja keskittyä asioihin”, meidän ei kannata ohittaa tai kieltää tunteitamme. Jos yritämme ohittaa tunteet, heikennämme kykyämme löytää luovia ratkaisuja kriisiin. 

Eräässä kokeessa koehenkilöille annettiin kymmenen minuuttia aikaa ratkaista luovaa ajattelua vaativa ongelma. Osa teki kokeen kylmiltään, osa saatettiin ensin hyvälle tuulelle näyttämällä lyhyitä komediapätkiä. Niistä koehenkilöistä, joita ei saatettu hyvälle tuulelle, vain 13 prosenttia keksi ratkaisun annetussa ajassa. Sen sijaan hyväntuulisista koehenkilöistä 75 prosenttia ratkaisi ongelman.

Tunnetila vaikuttaa ongelmanratkaisukykyyn

Koronakriisin aikana meidän on jatkuvasti ratkottava täysin uudenlaisia haasteita, joihin ei ole valmiita ratkaisuja. Jos haluamme vahvistaa kykyämme löytää uusia ratkaisuja, meidän on kiinnitettävä huomiota myös siihen, minkälaisessa tunnetilassa noita ratkaisuja tehdään. Onko ongelmanratkaisukykymme 13 prosentin vai 75 prosentin tasolla? 

Tunteiden ohittamisella tai tukahduttamisella on muitakin ikäviä seurauksia. Tunteiden tukahduttaminen kuluttaa valtavasti energiaa. Työpaikoilla tunteiden ohittaminen johtaa sitoutumisen heikentymiseen, aidon motivaation vähenemiseen, tyytymättömyyden kasvuun ja tuottavuuden laskuun. Käsittelemättömät tunteet pyrkivät esiin vääristyneinä, usein entistä haitallisemmissa muodoissa – syyttelynä, kyynisyytenä, halveksuntana, välinpitämättömyytenä. 

Tunnetaitoisuutta kehittämällä vahvistamme kykyämme selviytyä koronakriisistä. Saamme tähän arvokkaita oppeja maailman aiemmista kriiseistä.

Tunnetaidot kriisitilanteissa

New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskun jälkeen koettiin myös valtavia tunnemyrskyjä. Eri työpaikoilla oli suuria eroja siinä, miten työntekijöiden tunteet ja tilanteet huomioitiin. Joillakin työpaikoilla tunteita ei huomioitu lainkaan, vaan yritettiin jatkaa toimintaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmisten odotettiin tulevan töihin, istuvan palavereissa ja tekevänsä työnsä kuten ennenkin, eikä yhteisille keskusteluille ja tunteiden jakamiselle annettu sijaa. 

Toisilla työpaikoilla kannustettiin aktiivisesti ihmisiä puhumaan kokemuksistaan, jakamaan järkytystään ja autettiin työntekijöitä monin tavoin. Esimerkiksi eräässä yrityksessä toimitusjohtaja järjesti pian iskun jälkeen tilaisuuden, jossa käytiin läpi kuolleiden työntekijöiden nimet ja paikalle kutsuttiin myös ammattiauttajia auttamaan järkytyksen käsittelyssä.

Työntekijöille tarjottiin vapaata asioiden järjestelyyn, mutta suurin osa työntekijöistä halusi pysyä töissä tukemassa toisiaan tragedian keskellä. Toisessa yrityksessä järjesteltiin töitä niin, että halukkaat pääsivät osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Eikä aloitteen tarvitse aina tulla johdolta – joissakin tapauksissa työntekijät itse menivät surevien kollegoidensa koteihin auttamaan arjen askareissa. 

Ne organisaatiot, joissa ihmisten tunteet huomiotiin, toipuivat kriisistä paremmin ja nopeammin. Niissä yhteenkuuluvuuden tunne, ”me-henki” kasvoi ja sitoutuminen kollegoihin ja koko organisaatioon vahvistui. Ihmiset muistavat, miten heitä on kohdeltu vaikeuksien keskellä, ja haluavat pysyä niiden kanssa, jotka ovat kohdelleet heitä hyvin.

Tunnetaidot avuksi koronakriisissä

Nyt koronakevään aikana joka ikinen ihminen kokee erilaisia, poikkeuksellisiakin tunteita. Tiimit, työpaikat, yhteisöt ja koko kansakunta on täynnä tunteita, joiden kanssa meidän on nyt osattava toimia.

Vanhan vertauksen mukaan tunteet ja järki ovat kuin ratsastaja ja elefantti – ratsastaja (järki) istuu elefantin (tunteet) selässä, pyrkien hallitsemaan itseään moninkertaisesti voimakkaampaa ja suurempaa elefanttia.

Olisi sulaa hulluutta olla huomiomatta tätä valtavaa tunteiden energiavarastoa. Me emme voi nyt sulkea silmiämme tunteilta ja olla pelkästään ”asiakeskeisiä” johtajia ja asiantuntijoita. Mitä tapahtuu, jos annamme elefantin pillastua ja mellastaa hallitsemattomasti? Miten toivumme kriisistä ja kasvamme entistä vahvemmaksi, jos emme osaa käsitellä, vapauttaa ja ohjata kriisin aikana syntynyttä tunne-energiaa?

Tunnetaitoisella toiminnalla edistämme aitoja kohtaamisia, viisaita päätöksiä, nopeutamme toipumista ja vahvistamme toimintakykyämme kriisin jälkeen. Viimeistään nyt meidän on opittava huomioimaan ihmisten tunteet ja uskallettava puhua niistä – rohkeasti ja häpeilemättä.