Talouskriisin taivas, helvetti ja henkinen krapula

Olen kasvanut tavallisessa kodissa. Olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut yksinhuoltajaäidiltäni ja isänmaaltani Suomelta. Perustin maaliskuussa 2020 Talouskriisi-palvelun, koska halusin antaa jotakin takaisin.

Kerron tämän tarinan, koska uskon että voimme ottaa siitä opiksi yhdessä. Mutta ennen kuin syvennyn siihen, kerron miksi tahdoimme tehdä jotakin uutta ja suurta.

Talouskriisin idea oli kirkas: muodostamme koronakriisistä reaaliaikaisen tilannekuvan, jotta päättäjät voivat tehdä parempia päätöksiä ja korjata sellaisia ratkaisuja, jotka osoittautuvat vääriksi. Kokoamme, seulomme ja ratkaisemme ongelmia nopeammin kuin koskaan – yhdessä. Tartumme myös mahdollisuuksiin, joita kriisit avaavat.

Projektin ensimmäinen askel oli suomalaisten yritysjohtajien vetoomus Suomen hallitukselle. Kokosimme muutamien ystävien tuella poikkeuksellisen suuren, laajan ja vaikutusvaltaisen joukon, jonka haamukirjoittajana toimi Taivas+helvetistä tuttu Terho Puustinen.

Suomen yritykset eivät voi lähteä lyömään vetoa pandemiaa vastaan.

Näin kirjoitimme. Yritimme sanoa, että yritykset eivät voi perustaa päätöksiään aikaisempaan kokemukseen, koska sellaista ei ole. Valtion tarjoama lisävelka ei houkuttelisi, paitsi niitä yrityksiä, joilla ei ole mitään menetettävää. Tärkein keino yritysten ahdingon helpottamiseen oli kuitenkin psykologinen. Pyysimme selkeää vakuutusta siitä, ettei Suomen hallitus anna terveiden yritysten sortua.

Vetoomuksen allekirjoitti lähes 200 huippuvaikuttajaa, joiden joukossa olivat muun muassa Risto Siilasmaa, Alf Rehn, Maija-Liisa Friman, Lauri Ratia, Osmo Soininvaara, Jorma Eloranta, Arto Hiltunen, Jari Sarasvuo, Petri Niemisvirta, Niklas Hed, Eeva Grannenfelt ja Tom von Weymarn.

Teimme sen 22 tunnissa, yhdessä. Kokosimme joukot, muokkasimme vetoomukseen kymmenen ehdotuksen listan, kirjoitimme seitsemän versiota ja toimitimme valmiin vetoomuksen pääministerin esikuntaan, eduskunnan puhemiehelle ja tasavallan presidentille. Kauppalehti ja Talouselämä julkaisivat vetoomuksen sellaisenaan.

Tavallisissa oloissa tällaista ei tapahdu. Rikoimme protokollat, oikaisimme mutkissa ja ajoimme röyhkeää ylinopeutta. Mutta onnistuimme!

Se oli suuren oivalluksen hetki. Mitä jos olimmekin löytäneet yhdessä jotakin ainutlaatuisen vaikuttavaa? Jos tällainen tekemisen tyyli ja puheen sävy sytyttäisi ihmiset toimimaan yhdessä?

Voisimmeko rakentaa yksittäisen viestintäoperaation päälle jotakin suurempaa?  Voisimmeko luoda vahvan vaikuttajien yhteisön, jonka osaaminen valjastettaisiin yhteisen hyvän palvelukseen jokaisena päivänä?

***

Talouskriisi-palvelu konseptoitiin ja käynnistettiin muutamien viikkojen aikana maalis–huhtikuussa. Kutsuin kehitystyöhön mukaan omien alojensa huippuammattilaisia kuten Yleisradion entisen päätoimittajan Atte Jääskeläisen ja Finlabsin Markku Pulkkisen, rautaisen oululaisen verkkopalvelujen rakentajan. Atte, Terho, Markku ja heidän tiiminsä paiskivat töitä kehitystyön hektisimpien viikkojen aikana seitsemänä päivänä viikossa ja jopa 16 tuntia päivässä.

Palvelun markkinoinnin aloitimme samaan aikaan kuin kehitystyönkin. Sain rinnalleni rautaisia taistelutovereita kuten Timo Metsolan, Maija-Liisa Frimanin, Jari Sarasvuon, Anne Bernerin ja Ulla Koivulan.

Laadimme rahoitusta varten satasivuisen liiketoimintasuunnitelman. Konsulttiyhtiö PwC auttoi tekemällä arvokasta työtä useita kymmeniä tunteja ilman veloitusta. Talouskriisistä tuli voittoa tavoittelematon osakeyhtiö.

”Vänrikki Metsola” lupasi, että hän toteuttaa Talouskriisille kaikkien aikojen liikekannallepanon. Sen hän tekikin.

Timo otti yhteyttä useisiin kymmeniin huippuvaikuttajiin. Yksi heistä oli Raimo Sailas, 1990-luvun laman taittaja. Raimo nosti Talouskriisille antamassaan lausunnossa raskaan jalkansa jarrulta ja kannusti hallitusta rohkeaan velanottoon. Aprillipäivän 2020 kommentti jäi historiaan hänen viimeisenä kannanottonaan. Mies, joka ei harrastanut aprillipiloja menehtyi viime kesänä pitkän sairauden uuvuttamana.

Yritysjohtajat, yrittäjät, ministerit ja kansanedustajat puoluekentän kaikilta lohkoilta antoivat palvelulle oman tukensa lyhyen tervehdyksen ja kasvojen kera. Vaikuttajien terveisissä ja luottamuksellisissa keskusteluissa heijastui poikkeuksellisen paljon lämpöä. Mieleen jäi muun muassa erään entisen pääministerin kysymys: Mika, kerro miten voin olla avuksi. Tai tämä tviitti, jonka opetus- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen kirjoitti eräänä perjantai-iltana:

Kiitos työstänne, te @talouskriisi mahtavat toimijat. Kriisissä voimat on hyvä yhdistää. #yhdessä selviämme tästä kyllä ja pidämme #kulttuuri elinvoimasta huolen. Terveiset myös upealle @MattilaKaritalle!

Se oli sumuista, kuumottavaa ja kiihottavaa aikaa. Tunnit tuntuivat kuin päiviltä ja päivät yhtä runsailta kuin tavalliset viikot. Karita Mattila oli yksi monista tieteen ja kulttuurin tähdistä, jotka tukivat meitä poikkeuksellisella tavalla.

Suomi-klubin hienoimmat piirteet tulivat pintaan kriisin vaikeimpina päivinä. Hetken ajan olimme kaikki samassa veneessä. Maan tärkeimpiin vaikuttajiin oli yllättävän helppoa saada kontakti. Saimme heiltä valtavasti kiitosta, kannustusta ja lupauksia avusta. Tuntui siltä, että ihmiset olivat valmiita tekemään kaikkensa meidän hyväksemme ja vähän enemmänkin.

Saimme sadoittain ehdotuksia ja viestejä talouden tilanteesta huolestuneilta suomalaisilta jo palvelun avaamista seuraavina päivinä. Talouskriisi-yhteisöön liittyi pikavauhtia tuhansittain fiksuja ihmisiä.

Atte Jääskeläinen kasasi toimituksen, joka kirjoitti kriisin tärkeimmistä teemoista oivaltavia juttuja. Yritykset antoivat käyttöömme ainutlaatuista dataa, jota välitimme eteenpäin muun muassa pääministerin kansliaan.

Aten joukkue tuotti kevään aikana Talouskriisi-palveluun satoja juttuja. Käsittelimme sadoittain suomalaisten yrittäjien, johtajien ja omistajien ongelmia. Ajattelimme, että olimme onnistuneet luomaan uudenlaisen rakentavan yhteyden talouden vaikuttajien ja poliittisten päättäjien välille.

Kaikki hyvin lintukodossa? Ei ole. Keväällä käydyt lukuisat keskustelut viittasivat siihen, että meillä on Suomessa suuri ongelma, johon saimme projektin aikana ottaa tuntumaa. En mene yksityiskohtiin. Yritän sen sijaan piirtää ongelmasta mahdollisimman laajan kuvan:

Emme pysty uudistumaan. Toimimme usein kurinalaisesti ja tehokkaasti, mutta samalla tavalla kuin ennenkin ja tuttuihin kuvioihin nojaillen. Puolustamme ennen kaikkea vanhaa, sellaisiakin tapoja ja rakenteita, joista luopuminen olisi hyödyllistä pitemmällä aikavälillä.

Vältämme päätöksiä. Pelkäämme virheitä. Ja koska haluamme kuitenkin antaa toimeliaan vaikutelman itsestämme, keskitymme säätämään pienten asioiden parissa. Suurten ongelmien ratkaisu siirtyy eteenpäin. Suuriin tilaisuuksiin ei tartuta, koska katse on kengänkärjissä.

Suomi etsii itseään. Yhteinen tarina puuttuu. Innostava tehtävä puuttuu.

Helikopterista näkyy metsä, jossa juoksee osaava ja ahkera mutta pieniin ryhmiin hajonnut porukka. Joillakin partioilla on kompassi, mutta monella ei ole. Tilannekuvaa hahmotamme haparoiden. Miten Suomen kävisi, jos meihin iskisi kulkutautiakin suurempi onnettomuus?

Emme ole mahdottoman äärellä, mutta maailma liikkuu nyt nopeammin kuin me. Luotan siihen, että maan hallitus saa tehtyä pieniä parannuksia muun muassa valkoposkihanhien ja sähköpolkupyörällä ajavien kansalaisten asioihin. Nekin voivat olla tärkeitä, kukapa tietää. Mutta tulevaisuudessa meillä on varaa tämän tason juttujen pohtimiseen vain, jos uskottavat keinot tehtaiden pelastamiseen löytyvät.

Teollisuuden tulevaisuuden lisäksi hallitus voi miettiä myös sitä, miten Piilaakson johtavia yrityksiä ja niiden työntekijöitä saadaan siirtymään Suomeen. Miten nuorten luottamus tulevaisuuteen vahvistuu ja miten vanhojen eläkkeet maksetaan.

***

Olen omistajana mukana useissa yhtiöissä, jotka ovat taistelleet koronakriisin myrskyssä. Nämä yhtiöt työllistävät yhteensä tuhansia ihmisiä. Talouskriisi-palvelu vei kuitenkin keväällä valtaosan ajastani ja energiastani. Juhannukseen tultaessa totesin, että en voi jatkaa Talouskriisin kanssa pitemmälle.

Noin. Antaa mennä. Letkut irti. Huoneessa on hiljaista ja rauhallista, kun rakas potilas kytketään irti hengityskoneesta. Puhelin ei soi enää. Elämän polttopisteenä olleen projektin päättyminen on koruton ja surullinen hetki.

Talouskriisi-palvelun tarina on tältä erää päättynyt. Mutta emme ole kadonneet mihinkään. Vänrikki Metsola ja me muut, olemme kaikki valmiina palvelukseen, kun meitä taas tarvitaan. Luottamus Suomen uudistumiseen on horjunut, mutta emme anna periksi vaan taistelemme sen puolesta.

Olenko huolissani? Olen.

Olenko pettynyt? En ole.

Olenko tyhjä? Myönnän, että olen.

Olin ladannut Talouskriisiin mainetta, aikaa ja rahaa ennen kuin päätin sen lopettamisesta. Olin kutsunut vision toteuttajaksi upean tiimin, jota tuin niin hyvin kuin osasin. Ystävät muistuttavat, kuinka onnistuimme kymmeniä kertoja asioissa, joiden ei pitänyt olla mahdollisia. Yksi heistä sanoo, että olen henkisessä krapulassa – niin kuin kaikkensa antanut artisti stadionkeikkaa seuraavana päivänä.

Varmasti olen. Mutta olen myös onnellinen, koska sain tilaisuuden yrittää. Olen kiitollinen kaikesta hyvyydestä, jota sain teiltä kaikilta Talouskriisin päivinä. Ajattelen niin, että kokosimme, yhdistimme ja keskitimme kansalaisten spontaanin vaikuttamisen hyvän voimaksi, joka kiiruhti valtiovallan tueksi kriisin sekasortoisimpina päivinä. Näytimme, että tällainen on mahdollista! Ja kun hallitus sitten sai tilanteen hallintaan, talouskriisiläisten porukka siirtyi reserviin.

Se päivä tulee vielä, jolloin Suomi ryhtyy ratkaisemaan isoja ongelmia ja tarttuu tilaisuuksiin. Sitä ennen meidän pitää kuitenkin tehdä muutoksia sekä asenteisiin että johtamisen järjestelmiin. Meidän pitäisi muuttaa myös puhetapaamme, sitä miten kohtelemme toisiamme. Twitter-media kiinni kuukaudeksi, ja sitten uusi startti paremmilla ajatuksilla?

Talouskriisin parhaat hetket sen todistivat: Taidamme kaikki kaivata kovasti sellaista, mikä rakentaa eikä hajota.