Rekisteröinti onnistui. Kirjaudu sisään.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tarkista salasana.

Talouskriisi käyttäytyy kuin maastopalo

Paras tulos syntyy, kun parhaat ihmiset kaikilta elämän alueilta kutsutaan kasaamaan tilannekuvaa yhdessä. Ne päivät, jolloin kukin meistä huuteli viestiään omassa kuplassaan samanmielisten kanssa, jäävät kovaa vauhtia menneisyyteen.

7.4.2020 Timo Metsola
2

Käsistä karanneen metsäpalon sammuttamista on turha yrittää, ellei aivan ensimmäinen sammutustöiden vaihe ole tilannekuvan muodostaminen. Suuretkaan ponnistukset eivät tue onnistumista, elleivät ne osu strategisesti oikein.

Viime vuosina olemme todistaneet tätä surullista havaintoa ennätyksellisen laajoissa metsäpaloissa. Kamppailusta talouskriisin kanssa saattaa tulla hyvinkin samanlaista. Palopäälliköiden pitää huomioida monta muuttujaa ennen päätöksiä:

Missä palaa, mitä palaa? Kuinka laajalle palo on levinnyt. Mitä seuraavien päivien sääennuste tarkoittaa palon leviämisriskin kannalta. Minne liekit eivät ainakaan saa levitä, ettei menetetä ihmishenkiä. Mistä aloittaa sammuttaminen. Miten työn on järkevintä edetä. Minne sytyttää vastatulet.

Keiltä löytyy tarvittava asiantuntemus? Riittääkö veden tiputtaminen helikoptereista vai tarvitaanko hävittäjiä pudottamaan laserohjattuja pommeja, jotka valtavalla voimalla räjähtäessään vievät kaiken hapen ympäröivältä palolta. Kenellä on valta ja kyky lähettää hävittäjät apuun, jos niitä tarvitaan.

Tämä talouskriisi on meille kaikille uutta, emmekä kykene sitä kunnolla vielä pitkään aikaan ymmärtämään. Siksi vertaus viime vuosien tuhoisiin ja äärimmäisen vaikeasti sammutettaviin maastopaloihin saattaa auttaa ajattelemaan, millaiseen ajatteluun nyt on pyrittävä.

Myös maastopaloista on sanottu, että ne sammuvat itsekseen aikanaan. Vaikka tämä on toki teknisesti totta, inhimillisesti kestämättömät tuhot pakottavat torjuntatoimiin. Vapaasti riehumaan jätetyt liekit jättäisivät jälkeensä savuavia raunioita ja jälkikäteiset syytökset siitä, miksei tehty enempää.

On ollut upeaa seurata, kuinka lähes 6000 suomalaista eri alojen vaikuttajaa on yhdistynyt näissä merkeissä sen ajatuksen taakse, että nyt jos koskaan tarvitaan yhteinen ja ajantasainen talouden tilannekuva.

Paras tulos syntyy, kun parhaat ihmiset kaikilta elämän alueilta kutsutaan kasaamaan tilannekuvaa yhdessä. Ne päivät, jolloin kukin meistä huuteli viestiään omassa kuplassaan samanmielisten kanssa, jäävät kovaa vauhtia menneisyyteen.

7.4.2020
0
8.4.2020 Timo Metsola
0

Osallistu keskusteluun

Tarkista salasana.

Kirjoittajasta

Timo Metsola

Timo Metsola on yrittäjä ja Vuokraturva-yhtiöiden perustaja.