Suomen katastrofivalmiuteen vaikutamme me kaikki
Yllättävät kriisit haastavat päättäjien ja viranomaisten kyvyn vastata katastrofeihin ja niiden vaikutuksiin. Myös yksittäisillä kansalaisilla ja yhteisöillä on merkittävä rooli kriiseihin varautumisessa ja niistä selviytymisessä, kirjoittaa LUT-kauppakorkeakoulun tutkijatohtori Anne Quarshie.
Tutkin osana väitöstutkimustani Yhdysvaltain itärannikolle lokakuussa 2012 iskeneen hurrikaani Sandyn kriisioperaatiota. Työskentelin katastrofin jälkeen Rutgersin yliopistossa New Jerseyssä vierailevana tutkijana. Haastattelututkimuksessamme tarkastelimme osavaltion viranomaisten käytäntöjä operaation johtamisessa kriisin aikana sekä perehdyimme Yhdysvaltain katastrofivalmiusjärjestelmässä hurrikaanin jälkeen tehtyihin muutoksiin.
Sandy-operaatiota New Jerseyssä on pidetty menestystarinana verrattuna moniin muihin katastrofeihin Yhdysvalloissa. Tässä tekstissä tiivistän tutkimuksemme tuloksia ja pohdin mitä hyötyä Sandyn opeista voisi olla suomalaisille, nyt kun hyvinvointiamme uhkaa niin koronavirus kuin erilaiset ympäristökriisitkin.
Yhteistoimintaa johdetaan verkostossa
Juuri ilmestyneessä tutkimusartikkelissamme keskitymme erityisesti New Jerseyn osavaltion viranomaisten rooleihin ja käytäntöihin kriisioperaation johtamiseksi monimutkaisessa organisaatioverkostossa. Haastattelujemme pohjalta totesimme, että viranomaiset toimivat verkostossa kolmessa pääasiallisessa roolissa: organisoijana (”organizer”), tukijana (”facilitator”) ja toimitusverkoston jäsenenä (”supply network member”).
Identifioimme yhteensä 16 käytäntöä, joita viranomaiset käyttivät näissä rooleissa. Käytäntöjen avulla viranomaiset paitsi kontrolloivat ja ohjasivat muita organisaatioita, myös tukivat ja edistivät niiden toimia sekä pyrkivät vaikuttamaan yritysten ja toimitusketjujen pystyssä pysymiseen ja toimintakykyyn akuutin kriisin aikana (ks. Kuvio).
Kuvio: Yhteistoimintaprosessi (Quarshie & Leuschner, 2020)
Organisoijan roolissa viranomaiset esimerkiksi kutsuivat kriittiset toimijat koolle osavaltion komentokeskukseen, aktivoivat tarvittavat hierarkiat sekä pyrkivät johtamaan ja ohjaamaan keskeisten sektorien toimijoita.
Tukijan roolissa viranomaiset muun muassa välittivät tietoa, tekivät yhteistyötä sekä koordinoivat yhteistoimintaa. Tärkeiden rajapintojen tunnistaminen ja johtaminen sujuvoitti tiedonkulkua ja muuta yhteistoimintaa niin yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa kuin järjestelmän eri tasojenkin välillä.
Toimitusverkoston jäsenen roolissa viranomaiset pyrkivät turvaamaan omien toimitusketjujensa lisäksi myös oleellisten yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden toimitusketjut. Käytetyt käytännöt varmistivat, että tulvista, toimitushäiriöistä ja infrastruktuurin hajoamisesta huolimatta sopivia tavarantoimittajia löytyi ja rekkakuljetukset pääsivät perille.
Kokonaisuudessaan kattava käytäntövalikoima mahdollisti kokonaisvaltaisen kriisioperaation.
Valmiuden perusta valetaan paikallistasolla
Hurrikaani Sandyssa oli uutta myös se, että operaatioon osallistuivat tiiviisti paitsi julkiset toimijat, katastrofiapujärjestöt sekä vesi- ja sähköyritykset, myös paikallisyhteisöjen ja yritysmaailman edustajat laajemminkin. Sandy oli itse asiassa ensimmäisiä suurkatastrofeja, joihin koko yhteisö (”whole community”) yksittäisistä kansalaisista alkaen oli velvoitettu varautumaan ja vastaamaan.
Sandy-operaatiossa kansalaisten ja perheiden aktivointiin kiinnitettiinkin tiivistä huomiota, mutta paikallistason toimissa ilmeni monia haasteita, kuten viranomaisten viestintäkanavien tukkeutumista sekä kotitalouksien puutteellista varautumista. Yksi Sandyn keskeinen oppi olikin, että katastrofivalmiuden perusta luodaan paikallistasolla. Valitettavasti ruohonjuuritason toimissa herkästi myös epäonnistutaan.
Suomen päättäjät ovat kansalaisten enemmistön mielestä onnistuneet hyvin koronaviruskriisin hoidossa ja siitä viestimisessä suurelle yleisölle, vaikka virheitäkin on sattunut. Myös kansalaiset itse ovat noudattaneet määräyksiä ja ohjeistuksia ennakko-odotuksia paremmin, mikä on merkittävästi auttanut ensimmäisen tautiaallon hillitsemistä.
Asteittainen paluu normaaliin
Luonnonkatastrofeissa akuutin kriisin jälkeen huomio kiinnittyy tyypillisesti rakennusten ja infrastruktuurin korjaamiseen ja taloudelliseen jälleenrakentamiseen. Kuitenkin jälleenrakennukseen sisältyy myös ihmisten fyysiseen ja henkiseen terveyteen, kulttuuriin ja luonnonvaroihin liittyviä korjaus- ja jälleenrakennustarpeita.
Suomessakin on koronaviruskriisin akuutin ensivaiheen hellittäessä ryhdytty puhumaan yhä enemmän asteittaisesta siirtymästä tai ”exitistä” seuraavaan vaiheeseen. Alkamassa oleva kausi tulee kuitenkin vaatimaan uusia toiminta- ja ajattelutapoja, sillä seuraavien myrskyjen tai jälkijäristysten tavoin myös virusten uudet aallot voivat saapua äkkiarvaamatta.
”Uudessa normaalissa” eläminen vaatiikin meiltä kaikilta toimia, jotka paitsi vähentävät haavoittuvuuttamme kriiseille, myös auttavat pitämään talouden pyöriä pyörimässä ja rakentavat yhteiskuntaamme kestävämmäksi. Päättäjien on kriisin jälkeen tärkeää pohtia katastrofivalmiusjärjestelmämme rakenteisiin ja lainsäädäntöön liittyviä uudistuksia. Turvallisia toimintatapoja ja innovaatioita on kuitenkin syytä toteuttaa ja levittää muillakin sektoreilla, sillä niin yksittäisillä työpaikoilla, harrastusseuroissa kuin muissakin yhteisöissä voidaan vaikuttaa kokonaisuuteen.
Virheettömät katastrofioperaatiot ovat harvassa, mutta onnistumisista ja epäonnistumisista oppimalla, erilaisten kumppanien kanssa yhteistyötä tekemällä sekä pieniä parannuksia ja muutoksia toteuttamalla voimme edesauttaa suhteellisen menestystarinan luomista. Suomen katastrofivalmiusjärjestelmän toimivuuteen vaikutamme me kaikki, nyt ja tulevaisuudessa.