Rekisteröinti onnistui. Kirjaudu sisään.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tarkista salasana.

Suomen huoltovarmuus on ajateltava uusiksi koronakriisin takia

Mihin Suomen pitää ja kannattaa varautua? Huoltovarmuus täytyy käydä perinpohjaisesti läpi koronakriisin jälkipyykissä. Suojamaskien ongelmat olivat selkein osoitus siitä, mutta muitakin ongelmia on paljastunut.

9.6.2020 Tomi Savolainen
0
Puolustusvoimat puhdisti kertakäyttöisiä hengityssuojaimia Ylöjärvellä 8. kesäkuuta 2020. Testien tulokset osoittivat, että hengityssuojaimet olivat käsittelyn jälkeen mikrobiologisesti puhtaita ja ne täyttivät suojainten tekniset ominaisuudet. Puhdistamisella varaudutaan tilanteeseen, jossa hengityssuojaimia ei ole muualta saatavissa.
Kuva Markku Ulander / Lehtikuva

Tarve tarkistaa suomalaista käsitystä huoltovarmuuden vaatimasta varautumisesta paljastui räikeimmin suojavarusteista, mutta tarkistuslista on tätä pidempi. Globaalin hankinnan haavoittuvuus on aiheuttanut huolia myös esimerkiksi maatalouskoneiden varaosista ja jopa ulkomailta tulevista kausityöntekijöistä tai erikoisosaajista.

Suojavarusteet ja etenkin maskit ovat hyvä esimerkki huoltovarmuuden problematiikasta.

Koronakriisin alkuvaiheessa maskit ja suojatakit loppuivat kesken. Ylen viikonvaiheessa julkaiseman laajan jutun mukaan suojavarustepulaa ratkaistiin etenkin aluksi hitaanlaisesti, koska viestintä takkuili ministeriöiden, Huoltovarmuuskeskuksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sairaanhoitopiirien välillä.

Suomen varautuminen pohjautui influenssaa varten tehtyihin laskelmiin. Vuoden 2012 suunnitelma kumpusi kokemuksiin sikainfluenssasta vuosina 2009–2010. Varautumissuunnitelmassa ei esimerkiksi oletettu, että vanhusten hoidossa tarvittaisiin laajalti suojaimia.

Sosiaali- ja terveydenhuolto tarvitsi lopulta miljoona maskia päivässä. Suunniteltu varautuminen riitti vain neljäksi päiväksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö selvitti pikavauhdilla suomalaisen suojavalmistuksen mahdollisuuksia, kun kävi ilmi, että maailmalta – käytännössä Kiinasta – ei saada varusteita aiempien oletusten mukaisesti. Aluksi tulos oli pyöreä nolla, mutta parani sekä hankintatyön terävöitymisen että tarjonnan kasvamisen myötä.

Valmistuksen käynnistyminen ei sekään onnistunut pelkällä päätöksellä, sillä muutkin maat halusivat valmistukseen tarvittavia koneita.

Kolme suomalaisyritystä aloitti hengityssuojainten valmistamisen viimein toukokuun lopulla ja mukana kuviossa oli myös suojavaatteiden valmistusta.

Suomalaisyritysten ja viranomaisten sitoutumista oman kapasiteetin hankintaan hankaloitti nopeasti muuttuva ja arvaamaton tilanne. Kukaan ei tiennyt, mikä olisi tulevaisuus. Jos koronaepidemia menisi nopeasti ohi, tehdyt investoinnit tuottaisivat vain tappiota. Mikäli tilanne pitkittyisi, investoinnit olisivat todella tärkeitä.

Pulaa maskien raaka-aineesta

Vaikka olisi koneita, ne seisahtuvat, jos kaikkia tarvittavia raaka-aineita ei ole varastossa, niitä ei tuota itse tai niitä saa markkinoilta. Selvitimme asiaa.

Arvaatte ehkä, että koronaepidemia paljasti myös maskien raaka-aineista globaalin pullonkaulan. Kyseessä on verkostomainen meltblown-kuitu. Se syntyy nuppineulan pään kokoisista pallomaisista muovirakeista kuumentamalla ja puhaltamalla.

Meltblown-kuidun erityisominaisuus on sähkönvarauskyky, joka luo hyvän suodatusominaisuuden.

Upouudet maskikoneet herättävät kysymyksen. Pitäisikö meltblown-kuitua varastoida mahdollisia seuraavia epidemioita varten? Haasteensa tuo sähkövaraus, joka säilyy vain muutaman vuoden. Menettäessään suodatusominaisuuden kuitu muuttuu jätteeksi.

Pitäisikö sittenkin varastoida kuidun raaka-aineena käytettävää muoviraetta eli -granulaattia? Se säilyisi paljon pidempään kuin valmis meltblown-kuitu.

Törmäämme seuraavaan ongelmaan. Muovirae ei ilahduta, jos kuidun valmistamiseen ei ole laitteistoa. Se puuttuu Suomesta – ainakin toistaiseksi. Globaali pullonkaula aiheutui, kun tuotantolaitteistot eivät riittäneet valtavasti kasvaneeseen kysyntään.

Mikäli päädytään ylläpitämään suomalaista valmistusta, jolle ei ole normaaliaikana markkinaehtoista käyttöä, kapasiteetin ja sen käyttöosaamisen ylläpidosta tai hankinnasta pitää maksaa.

Saksa ja Ranska ovat sitoutuneet maksamaan 30 prosenttia investoinnin hinnasta, jos yritys sitoutuu myymään maskituotantonsa kolmeksi vuodeksi Eurooppaan. Riskinkanto onkin synnyttämässä EU-alueelle kapasiteettia. Jää pohdittavaksi, mitä jokaisen maan kannattaa synnyttää itsenäisesti.

Varautuminen pitää suhteuttaa hyötyihin. Maskitarve näyttää nyt ilmeiseltä, mutta kaikkeen ei ole varaa varautua. Peli pitää rakentaa viisaasti.

Ydinkysymyksiä oman kapasiteetin hankintaan ovat: Kasvaako kriittisen tuotteen tai sen raaka-aineen kysyntä kriisissä valtavasti? Jos kasvaa, voidaanko tuotantoa nostaa riittävän nopeasti?

Huoltovarmuus vaatii hankintaosaamisen ja tilannekuvan ylläpitoa

Meltblown-kuitua käytetään myös autojen raitisilmasuodattimiin. Niiden valmistusketjusta on kevään aikana hypätty pikavauhdilla maskibisnekseen. Meltblown-kuidun hinta on puolessa vuodessa 20-kertaistunut, joten onnekkaimmat ovat tehneet hurjia voittoja.

Kapasiteettia rakennetaan parhaillaan hurjasti lisää. Siihen pätee sama logiikka kuin suomalaisyritysten maskikoneisiin. Jos koronaepidemia hiipuu, investoinnit voivat jäädä tappiollisiksi. Jos toinen aalto osoittautuu korkeaksi, uudet koneet ovat sampoja.

Vasta myöhemmin näemme, millainen valmistuskyky kuituun maailmalle syntyy. Miten valmistuskyvykkyyttä pidetään yllä, jos epidemia hiipuu, eikä uutta seuraa lähivuosina?

Tulevaisuuden huoltovarmuudessa ei siis riitä, että arvioidaan, mitä tuotteita tarvitaan omiin varmuusvarastoihin.

Päästään huoltovarmuuden syvällisiin ulottuvuuksiin. Miten kriittisiä täydennyksiä voidaan tehdä kriisin aikana? Se vaatii hankintaosaamisen ja -kanavien ylläpitoa sekä huoltovarmuuden kannalta olennaisen tilannekuvan ylläpitoa. Ne vaativat tekijöitä – eli rahaa.

Seurantalistalla voi olla lopputuotteiden lisäksi raaka-aineita tai jopa koneita ja niiden varaosia. Entäpä kriittisten kohteiden kuten ydinvoimalan huolto?

Missä kannattaa luottaa siihen, että apua on saatavilla Euroopasta tai muualta maailmalta? Mistä ei kannata huoltovarmuuden nimissä maksaa? Asiaan perehtyneet, kertokaapa neuvonne alla kommenteissa.

Palataan vielä hetkeksi maskeihin.

Mikäli meltblown-koneita ei hankita Suomeen, tulee ylläpitää käsitystä globaalista tuotantokapasiteetista – ja kriisin hetkellä toimivista hankintakanavista.

Aiemmin mainitun Ylen jutun mukaan Huoltovarmuuskeskuksen edellinen maskihankinta oli tehty yhdeksän vuotta sitten. Markkinat olivat muuttuneet välissä, eikä täsmäosaamista kyseiseen hankintaan ollut. Siksi päädyttiin hätäratkaisuna maskitilauksiin pikavippiyrittäjänä tunnetulta Onni Sarmasteelta ja kauneusyrittäjä Tiina Jylhältä.

EU:n huoltovarmuus ja yritysten toimitusketjut

Millainen rooli EU:lla on tulevaisuuden huoltovarmuudessa? Suojavarusteiden yhteishankintaa lukuun ottamatta unioni jäi koronakriisin nopeassa reagoinnissa pimentoon.

Yritysten toimintaa eivät hidastaneet tai pysäyttäneet vain lähikontaktien välttäminen tai kysynnän romahtaminen. Tuotanto-ongelmia tuli, kun pienet välivarastot tyhjenivät ja toimitusketjut pysähtyivät eli osia tai osakokoonpanoja ei saanut normaalisti alihankkijoilta.

Varastoja on karsittu, koska ne sitovat rahaa. Julkisen huoltovarmuuden tavoin yritysten pitää miettiä oma toimintavarmuutensa koronapandemian verran viisaampina.

Lue myös: Talouskriisin aktivistit etsivät maskeja villistä idästä ja lännestä

Lue myös: Entä jos Suomen uusi normaali vaatii maskeja jokaiselle?

Osallistu keskusteluun

Tarkista salasana.

Kirjoittajasta

Tomi Savolainen

Tomi Savolainen on yhteiskuntatalousuutisnörtti ja yrittäjä, joka vetää Polkujuoksija- ja Pyöräily+Triathlon-lehtiä. Aiemmin hän työskenteli toimittajana sekä uutis- ja toimituspäällikkönä Talentum Medialla eri julkaisuissa ja digimedian kehitystehtävissä.