Poikkeuksellisia ehdotuksia poikkeustilassa

Nyt pelataan aikaa. Kovat ratkaisut ovat vielä tekemättä. Varmaa on, että tuntematon virus aiheuttaa vielä yllätyksiä ja kyse on kestävyyslajista.

Hallitus puhuu vielä hämärästä hybridimallista, mutta vapun jälkeen on kortit lyötävä pöytään. Myös kansalaiset on motivoitava noudattamaan päätösten seuraukset. Suomalainen kestää kyllä, jos tahtotila on kirkas.

Kun kansalaisten usko poliittisten päättäjien ja virkamieskunnan johtamiskykyyn alkaa horjua, on viimeinen hetki etsiä kovia ratkaisuja.

Pääministeri Sanna Marin johtaa parhaan kykynsä mukaan ja hänellä on edessään loistava poliittinen tulevaisuus. Sitä ei kannattaisi pilata nyt.

Hallitus on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki. Niitä on liian monta.

Pääministeri pitää varmasti kaikin voimin kiinni asemastaan varsinkin, kun sekä hänen henkilökohtainen että puolueensa suosio on nousussa.

Kriisissä kansa kokoontuu johtajansa ympärille. Poikkeustilassa pitäisi pystyä keskustelemaan kovista vaihtoehdoista.

Pitäisikö hallituspohjaa vielä vahvistaa esimerkiksi kokoomuksella, vaikka riittävän vahva oppositio on parlamentarismin ytimessä?

Miten tasavallan presidentti Sauli Niinistö voisi luontevasti osallistua kansakunnan henkisen sietokyvyn ylläpitoon? Voisivatko pääministeri ja presidentti esimerkiksi viikoittain pitää yhteisen tiedotustilaisuuden?

Hankalin aihe pääministerille on varmasti keskustelu väliaikaisesta virkamieshallituksesta. Poikkeustilassa kaikki vaihtoehdot pitää nostaa avoimesti keskusteluun.

Tekevälle sattuu, mutta ongelmia on näihin viikkoihin tullut yksinkertaisesti liikaa. Huoltovarmuuskeskus ja maskit, sosiaali- ja terveysministeriön ministerien ja johdon käsittämätön toiminta ja Business Finlandin tukisählingit.

Media hoitaa esimerkillisesti tehtäväänsä länsimaisessa demokratiassa ja sosiaalisen median sotamiesneuvostot loput. Johtajia potkitaan pellolle, käynnistellään loputtomia sisäisiä selvityksiä, oikeuskansleri tukehtuu kanteluihin, keskusrikospoliisi tutkii ja vielä demarien ryhmänjohtaja pyytää omalta hallitukseltaan selvityksiä.

Tällaiseen ei Suomella todellakaan ole aikaa ja varaa. Saatanan tunarit!

Vanhemmalle väelle ovat varmasti tulleet mieleen presidentti Urho Kekkosen ajat ja teot. Hänen tyylistään voimme jälkikäteen olla monta mieltä, mutta ei kait lopputuloksesta hirveästi voi pulista.

1970-luvulla presidentti johti myös sisäpolitiikkaa ja pääministerit vaihtuivat tiuhaan. Keijo Liinamaa yritti virkamieshallituksella ja luottomies Martti Miettunen hätätilahallituksella, jossa mukana oli myös kaksi virkamiestä.

Varsinainen kriisi ei silloin ollut lähelläkään nykyistä luokkaa, mutta Kekkonen pani toimeksi.

Vaikka presidentin valtaoikeudet sisäpolitiikassa ovat keventyneet, pitäisi nykyisen kaltainen sählääminen saada loppumaan. Kaikkea ei voi laittaa viruksen tai kokemattomuuden piikkiin. Luottamus yhteiskunnan oikeudenmukaiseen toimintaan ei voi horjua.

Tätä ei pidä ottaa sukupuoli- tai sukupolvikysymyksenä, mutta on selvää, että kokemuksensa ansiosta tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä kuullaan poikkeustilassa herkemmin kuin hallituksen viisikkoa.

Millainen olisi luonteva malli, jossa pääministeri ja presidentti yhdessä voisivat esiintyä kansalle?

Nyt ei ole puoluepolitikoinnin aika, vaikka yhteisellä sopimuksellamme jatkossakin hoidamme yhteisiä asioitamme nykyisellä mallilla. Suuri tolkun ihmisten hiljainen enemmistö on vielä pysynyt hiljaa. Käsitys oikeasta ja väärästä on koetuksella, kun sadan tonnin tukiaisia tunnutaan heitettävän kuin lonkalta.

Ilman terveitä yrityksiä ja keskiluokan veronmaksuhalukkuutta ei kohta ole yhteiskuntarauhaa eikä sitä myöten hyvinvointiyhteiskuntaakaan.

Perinteisten puolueiden on joka tapauksessa kannettava vastuunsa tässä tilanteessa. Demarit, kepu ja kokoomus tarvitsevat toisiaan ja Suomi niiden vastuunkantoa.

On kestämätöntä, että yhteistyö on kiinni vuorossa olevien puheenjohtajien henkilökemioista. Alex Stubb ja Antti Rinne saivat suksensa niin huolella ristiin, ettei kokoomuksella ollut mitään asiaa Rinteen hallitukseen, vaikka puheenjohtaja oli vaihtunut Petteri Orpoon.

Marinin ja Orpon keskinäisissä väleissä ei pitäisi olla ongelmaa. Nyt ei pidä ajaa vaalivankkureita kohti ensi kevään kuntavaaleja, vaan vastuullisesti ja yhteistuumin pelastaa mitä pelastettavissa on.

Jälleenrakennuksessa menee vuosia, mutta toivottavasti ei koko vuosikymmentä.

Nojaan kolmeen perinteiseen valtapuolueeseen, koska muut merkittävät puolueet eduskunnassa ovat liikaa yhden asian varassa. Vasemmiston eriarvoisuuden poistaminen, vihreiden ilmastonmuutoksen torjuminen ja persujen maahanmuuton krooninen vastustaminen ovat toki tärkeitä teemoja, mutta niiden aika ei ole juuri tässä hetkessä ja tässä kriisissä.

Suomi on valinnut mallin, jossa hallitus kuulee asiantuntijoita ja tekee linjaukset. Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki vetää tärkeää työryhmää, jota hallitus varmasti kuuntelee.

Hallituksen sisäiset jännitteet ovat kasvussa, mistä kertoo valtiovarainministeriön kansliapäällikön nimittämisen jääminen toisen kerran pöydälle.

Tilanne kuumenee entisestään, kun eri puolueet yrittävät kriisin jälkiseurauksista huolimatta pitää kiinni hallitusohjelmaan saamistaan tavoitteistaan. Vähintä olisi, että niiden kanssa otettaisiin aikalisä.

Jos hallituksen toimintakyky näistä syistä esimerkiksi tulevana syksynä vaarantuu, pitää meillä olla mahdollisuus keskustella myös virkamieshallituksen nimittämisestä. Siinä tilanteessa Hetemäki olisi selkein ehdokas pääministeriksi.

On selvää, että aloite tällaiseen keskusteluun ei tule eduskunnasta.

Ruotsi luottaa varsinkin tässä kriisissä viranomaisiinsa enemmän kuin poliitikoihin, kun Folkhälsomyndighetenin johto Anders Tegnell etunenässä vie länsinaapuria omalla tavallaan ulos kriisistä. Hänen ammattitaitoaan ruotsalaisista kiistää tuskin kukaan.

Asiantuntijoilla on taustalla oma tehtävänsä ja oma koulutuksensa. Sitä kautta heillä on oma tulokulmansa kriisiin, mikä on hyvä ymmärtää. Se on vähän sukua sille, kun kansantaloudesta viisastelevista pitäisi tietää, mikä laitos, taustaryhmä tai hautomo heidän palkkansa maksaa.