Kaikki työttömiksi joutuvat eivät voi palata niihin tehtäviin, jotka kriisin seurauksena loppuvat. Siksi edullisinta olisi muodostaa heille koulutusohjelmat sellaisiin tehtäviin, jotka elinkeinoelämä katsoo tärkeiksi vuonna 2022, kirjoittaa professori emeritus Timo Sneck.
Koronakriisin jälkeen harva ala palaa ennalleen. Jo nyt lomautettujen ja uusien työttömien määrä on noin 120 000 sekä yt-neuvotteluissa olevien määrä noin 400 000. Tämä osoittaa uhanalaisten työtehtävien määrän suuruusluokan.
Nyt onkin erityisesti keskityttävä asetelmaan, jolla luodaan työntekijöille kykyä ohjautua itse oikeaan koulutukseen. Asetelmassa yhteiskunnan on innovaatio- ja tuotekehitystoimintojensa avulla jatkuvasti tarkennettava erilaisten työurien ketjuräätälöintiratkaisuja siten, että työnantajat kykenevät kuvaamaan, mitä taitoja eri toimialoilla on kehitettävä.
Työ voidaan aloittaa ennakoimalla toimialoittain koronakriisin jälkeiset uudet osaamisvaatimukset.
Parhaimmillaan rekrytoiva yritys kykenee esittämään työhön paluun rekrytointiperusteena käytettävän lisäkoulutustarpeen ja koulutusohjelmat, jotka on vietävä lävitse alkavassa murroksessa 1–3 vuoden kuluessa toimialasta riippuen.
Uusiutuvat koulutustarpeet on nähtävä riittävän aikaisin
Koronakriisin jälkeisessä tilanteessa sekä yrityksen että työntekijän kannalta on nähtävä jatkuvasti uusiutuvat osaamistarpeet riittävän aikaisin. Pelkkä nopea palautuminen töihin ei ole paras ratkaisu.
Käytännössä vain nopeat innovaatiot korjaavat kaikkien osapuolten taloudellista asemaa. Jos innovaatioiden syntymisen suunta on selvillä, työntekijöiden motivaatio kouluttautua säilyy. Työttömyyden sijaan voidaan heti alkaa sopivilla aloilla rakentaa koulutusohjelmia, joilla tulotaso aikanaan peräti nousee sekä yrityksissä että palkansaajilla.
Kansantalouden kestävyysvajeen kannalta yritysten katteen parantuessa voitaisiin jälkikäteen maksaa takaisin koronakriisin aikana otettavia lainoja sekä yrityksissä että kotitalouksissa. Näin yhteiskunta voisi jopa valita erityisinnovaatiokohteiksi aloja, joiden kautta kansantalouden kasvu pienentäisi velkaantumista nopeasti.
Kehityksen nopeus ja äkillisyys vaatii sekä työnantaja- että työntekijäosapuolelta itseohjautumiskykyä saman informaation varassa. Muutoin osapuolet eivät ehdi varautua kouluttautumiseen ajoissa.
Ratkaisumallin kuvaus
Toimialakohtainen innovaatioaihioiden etsintä – vaikkapa osana tätä talouskriisi.fi -yhteisöä – ja niiden alkuvaiheen työstö kiinnostuneiden toimialojen tai yritysten kanssa voisi laajeta ja muuntaa työelämäkenttää paremmin ja nopeammin tuleviin olosuhteisiin reagoivaksi.
Tähän liittyen olisi hyödyllistä laajentaa talouskriisin johdosta kärsivät start up -yhteisöt ja -toiminnot sellaisten yrittäjien ja yritysten tueksi, joiden normaalisti kohtuulliset markkinat ovat luistaneet kriisissä alta. Näin luotaisiin molemmille osapuolille linjakas paluu markkinoille.
Toimialat eroavat toisistaan, mutta yhteisenä haasteena kaikille on alkavan toiminnan kannattavuuden nosto. Aluksi tarvitaan jokin esimerkki, jolla haasteen vaikeusaste ja hallinta saadaan ratkaistua.
Yksi malli olisi sellainen, jossa valittavilta esimerkkialoilta kehitetään innovaatioaihioita, joiden avulla kannattavuus sekä työn pysyvyys paranisivat.
Innovaatioiden puute vaivaa matalan tuottavuuden aloja
Innovaatiohakuisuuden puute julkisella sektorilla sekä matalan tuottavuuden toimialoilla on kriittisin haaste. Matalan tuottavuuden toimialoilla ei julkisen sektorin palvelujen tuottajilla eikä yksityisillä yrityksillä itsellään ole kykyä rahoittaa tuloillaan tarvittavia innovaatioita.
Koska matalan tuottavuuden alat työllistävät suurimman osan työvoimasta, tämä puute pitäisi poistaa välittömästi.
Klusteriajattelun rakentaminen näillä aloilla vaikkapa start-up-lähtöisen, alkuvaiheessa riskirahoituksen varassa tapahtuvan toiminnan avulla voisi olla yksi ratkaisu.
Esimerkiksi hoitoaloilla innovaatiot on saatava tapahtumaan julkisten ja yksityisten palvelutuottajien henkilöstön työn ohella tapahtuvana toimintana. Ulkoa tuotettujen innovaatioiden transaktiokustannukset nousevat hyötyjä suuremmiksi yksistään koulutuskustannusten kalleuden takia.
Tulevaisuudessa matalan tuottavuuden aloilla toimialojen kustannusrakenne helposti tekee kannattavan ja varmuudella työllistävän innovaatiotoiminnan mahdottomaksi väestön ikärakenteen muutoksesta johtuvan työvoimapulan takia.
Näin ollen koronakriisin yhteydessä olisi perusteltua laatia 2–3-vuotisia kehitysohjelmia toimialoittain tai yritysverkostoittain. Kriisin purkautuessa saisimme työllistäviin organisaatioihin ja yrityksiin innovaatioita ja kannattavuutta lisää.
Tulevaisuusvaliokunta antaa viitteitä
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ennakointiraportti Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037 erittelee hyödyllistä aineistoa radikaalien teknologioiden vaikutuksista eri toimialoilla.
Kootusta materiaalista on mahdollista luoda kuva siitä, mitkä korkean katteen toiminnot jäävät kansainvälisten jättiyritysten varaan. Niiden tasolle ei muilla ole pääsyä.
Yhteenvetona tulevaisuusvaliokunta näkee teknologioiden sekä ilmeisesti myös muutosten etenevän joka tapauksessa globaalilla tasolla. Valiokunta katsoo, että säätelyllä voidaan kuitenkin vaikuttaa muutoksen vauhtiin, suuntaan ja seurauksiin.
Etenemispolku uusiin avauksiin puuttuu. Se on etsittävä kokeillen. Valiokunnan ennakointiraportin materiaalista pitäisikin erottaa ne radikaalit teknologiat, joiden hallinta tekee mahdolliseksi jättien toiminta-alueeseen kuulumattoman korkean katteen liiketoiminnan kehittämisen suomalaisille yrityksille.
Tähän tarvitaan jonkinasteinen avoin innovaatioalusta, koska mitä ilmeisimmin vain eri aloja yhdistävät yritysverkostot kykenevät yhdessä edeten tekemää avauksia.
Esimerkiksi kestävän kaupungin aikaansaamiseksi avautuu liiketoiminnallisia mahdollisuuksia toimijoiden yhteistyön kautta. Tästä aiheesta tehty harjoitelma osoittaa pienten innovaatioiden orkestroidun läpiviennin periaatteet ja yhdistelmiä, jolla erilaisissa ketjuissa asiakkuudet muuntuvat jonkin toimijan tuodessa markkinoille kestävyyttä tehostavia ratkaisuja ja toimintamalleja.