Miksi virkamiestä ahdistaa, kun yritys tarjoaa apua?

Kiinnostavaa pohdintaa, johon sytyi ja johon teki mieli tarttua.

Kaiken yhteistyön perusta on keskinäinen luottamus, arvostus ja kunnioitus sekä jonkinasteinen toistensa tuntemus - halu tutustua ihmisiin, mahdollisesti tuleviin yhteistyökumppaneihin.

Toimivat yhteistyösuhteet rakentuvat aina ihmisten välille ja vuorovaikutuksessa. Toki taustalla työn maailmassa ovat organisaatiot, mutta luotavat suhteet ovat aina ihmisten välisiä verkkoja.

Kun/jos molemmat osapuolet haluavat yhteistyötä lähteä rakentamaan, tärkeä lähtökohta onnistumiselle on tasaveroisuuteen ja rakentavaan vuoropuheluun perustuva työskentely.

Kun käydään yhteistyöneuvotteluja, on samanaikaisesti tärkeää ymmärtää, että samalla rakentuu myös suhde osapuolten välille. Suhteen rakentaminen vaatii osaamista, jota osapuolilla ei välttämättä aina ole. Tarvitaan ymmärrystä siitä, mitä luottamuksellisuuteen, keskinäiseen kunnioitukseen ja tasaveroiseen vuoropuheluun perustuvan suhteen rakentaminen edellyttää - kyse on tahdosta ja taidosta rakentaa samanaikaisesti sekä suhdetta että yhteistyötä (substanssia).

Jotta päästää alkuun ja eteenpäin kummankin osapuolen tulee sivuuttaa omat ennakkokäsityksensä ja -oletuksensa ja uskaltaa asettua samaan pöytään avoimesti, rakentavasti toisiaan kuunnellen ja yhteistä ymmärrystä rakentaen.

Yhteistyö on lähtökohtaisesti tahdon asia, joka edellyttää ymmärrystä siitä, että yhteistyössä kumpikin osapuoli antaa ja saa.

Yhteistyön kättä voi ojentaa kumpi tahansa osapuoli. Kummalla rohkeus, ennakkoluulottomuus ja ongelmanratkaisuhalu on suurempi. Ja myös halu kantaa vastuuta erityisesti tässä koronakriisitilanteessa.

Koronariisi on mahdollisuus rakentaa uudenlaisia yhteistyösuhteita yli ja ohi totuttujen suhteiden ja niiden luomistapojen - julkinen, yksityinen ja kolmas sektori ovat samalla suhteidenluomiskentällä. Koronakriisin aikana syntyvät uudenlaiset yhteistyö- ja suhdeverkostot voivat parhaimmillaan luoda entisestä (totutusta) poikkeavia yhteistyön rakenteita, verkostoja ja suhteita.

"Tuhannen euron paikka" kutsua tyhjään pöytään potentiaalisia yhteistyökumppaneita ja katsoa, millaisilla ajatuksilla, ideoilla ja sopimuksilla "yhteinen pöytä" alkaa täyttyä.

Ongelmat ovat todellisia, mutta minusta niiden ratkaisu monessa kohtaa on osapuolien korvien välissä.

Maanpuolustuskursseilla on vuosikymmenet harjoiteltu viranomaisten, instituutioiden ( kirkko, yliopistot), poliittisen johdon ja yrityselämän yhteistyötä kriisitilanteen varalta - jopa valmiuslain asteittaista käyttöön ottamista simuloimalla harjoitellen. Jätämme valtavat voimavarat hyödyntämättä, jos tällaisen kriisin kohdalla viranomaiset ja poliitikot vetäytyvät kuoreensa suljettujen ovien taakse, kun nimenomaan tätä tilannetta varten on kouluttauduttu ja harjoiteltu. Verkosto on olemassa, köytetään sitä. Muistaakseni nämä lehdissä riepotellut maskikauppiaat eivät olleet kurssilla.

Tämä nyt ei koronaan suoraan liity, mutta olen ollut aistivinani, että minua pidetään vähemmän luotettavana yksilönä siitä syystä, että olen hieman tavanomaista vapaampi turhista kahleista.

Pitäisi olla epävarma kaikesta, peloissaan ja mielellään runsaasti velkaa, niin olisi luottoa enemmän.

Kirjoitus oli erittäin tyhjentävä. Voin koko työurani eri julkkuasiakkaiden kanssa toimineena allekirjoittaa nuo havainnot. Hankintalain voimaantulon jälkeen se vähäinenkin myönteinen yhteistyökehitys on ottanut huimaa takapakkia. Mutta oppiiko virkamies tai julkinen organisaati mitään luettuaan tuon ansiokkaan tekstin? Luulenpa, että kovin hitaasti. Sen sijaan poliitikkojen herääminen kehittämään ja vaatimaan toimivampia ja joustavampia julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyömalleja voisi tuoda ajan oloon muutoksen.

Tässä yhteydessä ei voi olla ottamatta esiin hankintalakia, jonka tarkoitus oli nopeasti ajateltuna hyvä. Käytännössä laki on kuitenkin monelta osin tuhonnut julkisten ostojen markkinan, tullut julkiselle sektorille itselleen kalliiksi ja johtanut julkisen sektorin oman sisäisen palvelutuotannon kasvamiseen. En mene tässä yksityiskohtiin, mutta jokainen läheltä seuraava voi asiantilan melko helposti todeta.

Hankintalaki on tietenkin mikä on ja tähtää kaikkien osapuolten tasavertaiseen kohteluun. Todellisuudessa tämä ei aina toteudu, edes normaalioloissa. Syitä on monia, mutta en mene nyt niihin.

Sen sijaan ihmettelen, että kun valmiuslait otetaan käyttöön ja julistetaan valtakuntaan poikkeusolot, niin miten ihmeessä silloin ei voisi poiketa myös velvollisuudesta hankkia tarvittavaa välineistöä ja kalustoa, yms. julkisten tarjouskilpailuiden kautta. Jopa joku elinkeinotoiminta voidaan kieltää määräajaksi, ihmisten liikkuvuutta rajoittaa sulkemalla maakunnan rajat, jne. tehdä muita todella rajuja toimenpiteitä. Miksi ei myös voisi säätää poikkeus noudattaa hankintalakia? Kummallista.

Noissa Atte Jääskeläisen kokoamissa ongelmissa ollaan osuttu asian ytimeen, vieläpä melko tyhjentävästi. Kommenttiketjussa on tullut paljon lisää olennaisia havaintoja ja ehdotuksia. Tuhannen taalan kysymys nyt on: miten tämä kissa saadaan pöydälle? Kenen / keiden kanssa tai millä foorumeilla talouskriisi.fi:n lisäksi ongelmat otetaan työn alle ja keskusteluun, niin että seuraavan kriisin tullen emme enää kierrä ympyrää tätä samaa asiaa ihmetellen ja epäillen jonkin toisen osapuolen (yritykset - virkamiehet - poliittinen johto) motiiveja, luotettavuutta, kyvyttömyyttä tai haluttomuutta?

Hienoa, että otatte esille virkamiehen ja yrittäjän roolin ja vastuitten erot. Olen toiminut opettajana eli virkamiehenä. Opettajan on noudatettava valtakunnallista opetussuunnitelmaa ja etukäteen esitettävä opiskelija-arvostelunsa perusteet. Opettajalla on rankaisuvaltaa. Opettajan on kohdeltava ehdottoman tasapuolisesti kaikkia opiskelijoita - opiskelijat seuraavat silmä tarkkana ja korvat herkkinä kaikkea opettajan toimintaa toisten opiskelijoitten kanssa. Voi olla, että jopa tarkemmin katsotaan toimintaa toisten kanssa kuin keskitytään varsinaiseen opiskeltavaan sisältöön. Syvässä on pelko toisten opiskelijoitten suosimisesta väärin perustein.

Aloitettuani yrittäjänä pidin tutkija- ja opettajataustaani erinomaisen hyödyllisenä. Sitten aloin ymmärtää syvällistä eettistä problematiikkaa opettajan identiteettini ja uuden kehittyvän yrittäjän identiteettini kesken. Yrittäjänä lupaan asiakkaalleni muutosta, josta halutaan maksaa. Tutkijana en nimenomaan saanut pyrkiä vaikuttamaan haastateltaviini paitsi, että he kertoisivat mahdollisimman paljon tutkimusteemastani. Opettajana jokaista opiskelija-asiakastani tuli arvioida samoin kriteerein. Yrittäjänä voin, ja voi olla erittäinkin viisasta yrittäjänä menestymisen kannalta, solmia jokaisen asiakkaan kanssa yksilöllinen sopimus, jota toiset eivät tule tietämään. Opettajana voin keskustella kollegoitten kanssa työstäni, mutta yrittäjänä en voi keskustella avoimesti asiakkaitteni luottamuksellisista asioista enkä myöskään hinnoittelustani ja palveluehdoistani.

Loppujen lopuksi hyödyllisenä pitämänäni tutkija- ja opettajataustani identiteetteineen osoittautuivat syvällisesti työstettäviksi roolini muutosvaatimuksiksi jopa identiteetin tasolle asti - eli ei yhden illan pieni harjoitus, vaan vuosien sisäistäminen. Opettajana toimin lapseni koulun vanhempain yhdistyksen puheenjohtajana - siellä myös tuli esille roolien ja vastuitten erot - ymmärsin molempien näkökulmia, minkä koin hedelmälliseksikin. Vaikeinta oli käsitellä koulukiusaamista, jossa vanhemmat syyttivät opettajia.

Erinomainen analyysi Atte Jääskeläiseltä, ja kiihkottomasti esitetty.
Nyt hallituksen ja julkisen hallinnon olisi syytä menetellä, kuten pääministerin Marinin on kuultu usein lausuvan: Tarvitaan kaikki talkoisiin, tarvitaan rakentavaa yhteistyötä yli yhteiskunnan eri tahojen.
Nyt ei hallituksen ja julkisen hallinnon pitäisi piiloutua lakipykälien taakse pelkäämään. Nyt pitäisi soveltaa arkijärkisyyttä ja käytännönläheisyyttä. If there is will there is a way, sanotaan. Poikkeusolot vaativat poikkeuksellisia toimia.
Pääministerin kauniit sanat eivät enää vakuuta, kun teot jäävät kauaksi niistä. Samalla kyllä myös luottamus rapautuu.
Muutoksessa olisi myös mahdollisuus edetä reippain loikkauksin, jos löytyy rohkeutta ja halua. Valitettavasti nyt on syntynyt vaikutelma, että esim THL ja STM entiseen tapaan suhtautuvat kategorisen epäluuloisesti kaikkeen yksityisen tahon kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön.
On aika haastaa hallitus ripeämpään ja rohkeampaan toimintaan. On viipymättä tartuttava työhön ja toteutettava niitä lukuisia jo esitettyjä uudistuksia, joilla maamme voidaan auttaa ylös tästä koronakurimuksesta.