Rekisteröinti onnistui. Kirjaudu sisään.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tarkista salasana.

Lauri Tähkän Toivon kärki-biisikampanjaan lähti mukaan 90 artistia

Muusikko Lauri Tähkän ja lauluntekijä Timo Kiiskisen ideaan nostattaa suomalaisissa toivoa koronakriisin keskellä lähti mukaan peräti 90 artistia ja noin 60 muuta musiikin ammattilaista.

10.4.2020 talouskriisi.fi
0

Valtavan joukon yhteisponnistuksena syntynyt kappale “Uuden edessä” julkaistiin “Toivon kärki ry:n” nimissä pitkäperjantaiksi Spotifyssa ja YouTubessa.

Tähkä ja Kiiskinen saivat idean kolmisen viikkoa sitten eli silloin kun Suomen koronakriisi kärjistyi. Tähkä kutsui musiikkikenttää mukaan kampanjaan Instagramissa.

Torstain ja perjantain välisenä yönä porukka julkaisi kappaleen. 

Muusikoille ei makseta kappaleesta palkkioita ja tuotot ohjataan Punaiselle Ristille koronastä kärsiville Suomessa.

Innostavasta ja toivoa herättävästä projektista voi lukea tarkemmin vaikkapa Ylen sivuilta, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä tai Savon Sanomista. Voice.fi kertoi siitä jo torstaina.

Musiikkivideo on katsottavissa YouTubessa tästä ja kuunneltavissa Spotifyssa tästä.

Osallistu keskusteluun

Tarkista salasana.

Kirjoittajasta

talouskriisi.fi