Rekisteröinti onnistui. Kirjaudu sisään.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tarkista salasana.

Kierrä harmaa kivi ja palaudu iskusta – koronan tuomat kriisitaidot ovat tulevaisuuden jokereita

Koronakriisissä teemme kyvyssä muuttua ja selviytyä resilienssiloikkaa, jonka merkitys voi olla yhtä järisyttävä kuin digiloikalla. Korona-aika on jatkuvaa epävarmuudessa ja muutoksessa elämistä. Mikä tekee epävarmuuden kestämisestä helpompaa?

12.5.2020 Tomi Savolainen
0

Epävarmuudessa ja muutoksessa elämistä helpottavat samat asiat, jotka tulevat myös työssä yhä tärkeämmiksi: resilienssi eli selviytymiskyky, armollinen sisu ja psykologinen turvallisuus.

Onneksi resilienssi ja sisu vahvistuvat treenaamalla samaan tapaan kuin fyysinen kunto. Psykologinen turvallisuus mahdollistaa molempia, mutta palataan siihen myöhemmin.

Koronakriisi toi tarpeen sisuun ja resilienssiin - sekä niiden kehittämiseen.
Kuva Raul Arboleda / AFP / Lehtikuva

Koronakriisi ajaa nopeisiin muutoksiin

Ennustettava yhteiskunta, työ ja ylipäänsä ennustettava elämä ovat luoneet turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Yllättävät muutokset rikkovat tätä, ja tuntuvat siksi tuskaisilta. Muutosvastarinta ja vanhaan kaavaan palaaminen ovatkin siksi kestoaiheita vuosikymmenestä toiseen.

Toisaalta jo ennen korona-aikaa muutosten tahti oli kiihtynyt sellaiseksi, että monessa työssä ja yrityksessä jatkuvaa tuntui olevan vain muutos.

Ohjelmistojen kehittyminen, automaatio ja kansainvälinen kilpailu ovat vähentäneet korkean elintason maista toistuvaa mekaanisluonteista työtä. Yhä useampi ansaitsee palkkansa tietointensiivisistä ammateista.

Korona ohjaa meitä muutoksiin, jotka joka tapauksessa olisi pitänyt tehdä.

Kirjanpitäjästä asiantuntija- ja johtajatehtävien kautta konsultiksi siirtynyt Antti Aho koki taloushallinnossa alan murroksen. Kokemuksista syntyi ”Kirjanpitäjästä konsultiksi – Pääkirja”. Ahon mukaan työelämäntutkijat ennakoivat seuraavan kaltaisten ilmiöiden yleistyvän työelämässä:

  • projektimainen työskentely ja keikkatyö
  • työntekijä toimii yhä useammin yrittäjänä tai yrittäjämäisesti
  • organisaatiohierarkiat madaltuvat ja tarve itsensä johtamiselle lisääntyy
  • ihmisen työtehtävät ovat yhä useammin poikkeustilanteiden käsittelyä
  • työpanosta myydään ja ostetaan verkon markkinapaikoilla
  • työn arvo syntyy ihmisten välisissä kohtaamisissa

Kuulostaako poikkeusajan listalta? Vai onko poikkeusaika vain tuonut näitä ilmiöitä näkyvämmiksi?

Koronan aiheuttama työn murroskohta ja talouskriisi luultavasti nopeuttavat kaikkia noita muutoksia. Toteutuessaan muutokset edellyttävät epävarmuuden ja stressin sietokykyä, ongelmanratkaisukykyä, yhteistyötä ja joustavaa mieltä.

Ja niitä kaikkia pitää osoittaa uutena normaalina paitsi kasvokkain myös etäyhteyksillä.

Toisin sanoen startup-mainen ajattelu sekä kyky elää ja jopa nauttia jatkuvasta epävarmuudesta ja muutoksesta tulevat arvostetuiksi taidoiksi – ehkä jopa tavoitelluiksi kansalaistaidoiksi.

Kestävä sisu vie pisimmälle

Henkisen tai fyysisen ponnistuksen oletetulta rajalta löytyy varatankki – se suomalaisille niin kuuluisa sisu.

Koronakriisin ja työn vaatimusten äärellä järkähtämätön läpi harmaan kiven -sisu ei kuitenkaan ole kovin kestävä ratkaisu. Se tuo murtumisen riskin liian suureksi.

Sisun tuntee Emilia Lahti. Hän tekee sisusta väitöskirjaa Aalto-yliopistossa.

”Apinan raivolla pääsee yllättävän pitkälle. Mutta samalla kannattaa muistaa itämaisen filosofian viisaus mikä ei taivu, se katkeaa. Siellä ajatellaan myös, että vain kuollut on jäykkä ja liikkumaton. Elämä on kaiken aikaa muutosta ja liikettä, Lahti sanoo.

Sisututkija Emilia Lahti oppi omakohtaisesti sisua, itsetuntemusta ja omista ajatuksista tietoiseksi tulemista juostessaan 2400 kilometriä läpi Uuden-Seelannin. Kuva Johanna Merenheimo

Armottomassa päättäväisyydessä voi sulkeutua muuttuvilta hetken vaatimuksilta.

”Jossain tilanteessa jokin toiminta saattaa olla se paras, mutta seuraavassa hetkessä saattaakin olla ihan toisin.”

Lahti on tutkiskellut sisua ja sisukkuutta myös itsessään sekä tahtomattaan että vapaaehtoisesti. Hän päätti juosta Uuden-Seelannin läpi pituussunnassa. Matkalla keho viesti, että päivittäinen maratonluokan matka iskuttaa liikaa.

Keskeytykseen johtavan rikkoutumisen riski kasvoi liian suureksi, joten Lahti toi juoksunsa väliin pyöräilyä. Kokemus opetti armollisuutta omia tavoitteita ja lopulta omaa itseään kohtaan.

”Armollisuus ei välttämättä ole sisun osa. Meillä on Suomessa paljon myös kulttuuria, jossa on yksin kärsimistä ja pelkoa kasvojen menettämisestä ja häpeästä, jos joutuu pyytämään apua. Sellainen sisun kulttuuri myös luo maailmaa, joka on kylmempi ja yksinäisempi. Silloin olemme vähemmän kuin voimme olla”, Lahti sanoo.

Hänen mukaansa tasapainoinen voima rakentuu sekä pehmeydestä että lujuudesta ja niiden yhdistämiseen liittyy keskeisesti armollisuus. Opimme hiljalleen, missä rajamme ovat. Siten voimme tunnistaa, milloin sisu muodostuu haitalliseksi.

”Armollisuus on yksi avainkäsitteitä, jotta ihmiset eivät vain selviydy eteenpäin, vaan pystyvät rakentumaan vaikeuksien kautta. Se kumpuaa juurikin sellaisesta kasvusta, joka liittyy oman sisun laadun tunnistamiseen.”

Koronakriisi on mahdollisuus kasvaa

Emilia Lahti pitää kollektiivisesti koettua koronakriisiä poikkeuksellisena kasvun mahdollisuutena.

”Tämä sisukkuuden tutkimisympäristö tapahtuu kaikille samaan aikaan, mikä on todella uniikkia. Se antaa meille valtavasti mahdollisuuksia – siis ihan jokaiselle – ajatella, että mitä me ajattelemme asioista.”

Emilia Lahti

Lahti puhuu ajattelun muuttumisesta joustavammaksi sekä laskeutumisesta omaan intuitioon. Silloin katsotaan maailmaa yli loogis-analyyttisen konkretian ja ihminen voi oppia tuntemaan itsensä aiempaa paremmin.

”Siitä seuraa, että näemme paremmin ne ajatukset, jotka estävät luontaisen sisun, resilienssin ja jopa muutoskykyisyyden tapahtumista.”

Lahden filosofiassa ihminen on sisäsyntyisesti vahva, mutta eläminen saattaa tuottaa rajoittavia ajattelurakenteita. Blokattu energia ei liiku. Sisukkuutta ja resilienssiä rajoittavien ajatusten tunnistaminen vievät ihmistä eteenpäin.

Haasteen selättäminen puolestaan tuo lisää työkaluja. Sama strategia on ikään kuin valmiina seuraavaan sopivaan haasteeseen.

”Itsetuntemus ja omasta ajattelusta tietoiseksi tuleminen on kestävyyden kolmion pohjapalikka. Huomasin tämän itse Uudessa-Seelannissa”, Lahti sanoo.

Ajattelumme ohjaa huomiotamme

Ajattelumme ohjaa huomiotamme. Lahti viittaa Stanfordin yliopiston professoriin Carol Dweckiin. Hänen mukaansa ihmisten uskomukset ovat suurin yksittäinen toiminnan ennustaja. Se, mitä uskomme kyvystämme kasvaa ja selättää vaikeuksia, vaikuttaa siihen, millaisia haasteita otamme vastaan.

”Itsetuntemus liittyy tähän. Voimme tietää, että meillä on itsestämme uskomuksia, jotka eivät ole rakentavia. Meillä saattaa olla uskomuksia, joka estävät meitä näkemästä ne monet mahdollisuudet”, Lahti sanoo.

Itsetuntemuksen avulla ihminen voi puskea sisun ja resilienssin rajoja eteenpäin. Ne ovat toisiinsa kytköksissä.

Sisun kestävä hyödyntäminen vaatii itsetuntemusta – ja toisaalta kerryttää sitä.  Tämä kierre tuo resilienssiä eli selviytymiskykyisyyttä.

”Ei voi lopulta sanoa, missä yksi loppuu ja toinen alkaa. Mutta kaiken sen kudoksen alla on ajattelumme ja itsetuntemuksemme.”

Sisututkija Emilia Lahti neuvoo, että työyhteisössä sisua ruokkii jo yksinkertaisesti siitä puhuminen.

”Mitä meidän työyhteisössämme tarkoittaa armollinen sisu? Se, että joku asia nostetaan näkymättömyydestä keskustelun tasolle, on jo valtava askel kulttuurin rakentamisessa. Sama pätee resilienssiin.”

Resilienssi palauttaa sisun sylistä pinnalle

Sisu toimii ponnahduslautana resilienssille eli selviytymiskykyisyydelle. Se on joustavaa palautuvuutta, kestävyyttä ja kokemuksista oppimista – ikään kuin ponnahduskykyä ongelmista.

Sisun tavoin resilienssi kasvaa kokemusten myötä, jolloin ihmisestä tulee selviytyvämpi ja vahvempi. Ei tosin tiedetä, päteekö tämä yleistyksenä enää yli 70-vuotiaisiin vai kääntyykö resilienssi haurastumisen myötä jossakin vaiheessa laskuun.

Psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijula avaa resilienssin käsitettä teoksessaan Resilienssi – muutosten kohtaamisen taito.

”Resilientit ihmiset ovat mieleltään joustavia. He eivät uppoudu suruun eivätkä traumaan. He spontaanisti löytävät iloisia ajatuksia ja myönteisiä tunteita. Silloin fyysisestikään stressin taso ei nouse niin kovaksi ja on helpompi selviytyä. Se vaikuttaa psyykkiseen terveyteen saakka”, Poijula sanoi Ylen haastattelussa ennen korona-aikaa.

Poijulan mukaan resilientit ihmiset ottavat itse vastuun selviytymisestä. Tällainen aktiivinen selviytyminen pitää ihmisen terveenä. Olennaista on, että todellisuus jossain vaiheessa kohdataan ja ihminen luottaa ongelmien lopulta ratkeavan.

”Idea ei ole se, että olisit niin murtumaton, että mistä vaan mennään läpi. Toinen ihminen voi auttaa.”

Selviytymiskyky näkyy työn ja elämän haastehetkillä. Stressaavissa tilanteissa kertyy muita vähemmän sairauspoissaoloja, masennusta, ahdistusta ja työuupumusta. Työn merkityksen ja tyytyväisyyden kokemuksia puolestaan kertyy enemmän.

Yksilön ominaisuuksista isojen ongelmatilanteiden käsittelyä hankaloittaa jäykästi ajatteleminen.

“[Ihminen] ei näe vaihtoehtoja vaan murehtii, märehtii ja katastrofoi. Silloin tehtävä voi tulla liian isoksi ja ihminen ihan oikeasti murtua”, Poijula sanoi Ylelle.

Joustavan ihmisen mielessä tuska ja kärsimys eivät ota valtaa läheskään yhtä helposti kuin jäykästi ajattelevalla.

Psykologinen turvallisuus ruokkii selviytymistä

Sisukkuutta ja resilienssiä ruokkii työyhteisön psykologinen turvallisuus. Se auttaa tunteiden, epävarmuuden ja kuormittavuuden hallinnassa.

Ihmiset kokevat koronan edessä epävarmuutta, riittämättömyyttä, uupumista, toimintakyvyn alenemista sekä jopa pelkoa.

Tällaisena aikana kannattaa työpaikalla vahvistaa ihmisten välistä yhteisymmärrystä, vuorovaikutusta ja luottamusta. Myönteinen, avoin ja toisia kunnioittava vuorovaikutus kuuluu psykologiseen turvallisuuteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikesta täytyy olla samaa mieltä.

Kyse ei ole vain kriisiajan ympäristöstä. Tutkimuksien mukaan huipputiimeillä ja organisaatioilla on yksi yhteinen piirre, ja se on juuri psykologinen turvallisuus.

Johdon käyttäytyminen on psykologiselle turvallisuudelle keskeistä, mutta kyse ei ole vain esimiehen asiasta. Asemista riippumatta toista ihmistä kannattaa kohdella kunnioittavasti, arvostavasti, huomioiden ja kuunnellen.

Emilia Lahden mukaan selviytymiskykyisyys ja sisukkuus korreloivat luultavasti koetun hyvinvoinnin kanssa, joskaan asiasta ei ole vielä tutkimustuloksia. Hän perustaa oletuksensa tutkimukseen psykologisesta turvallisuudesta.

”Ajatteluun liittyvän tilan, jonka luomme itsellemme ja myös toisillemme työyhteisössä, on todettu korreloivan ihmisten resilienssin, hyvinvoinnin, luovuuden ja innovatiivisuuden kanssa.”

Lue myös: Koronapelon jälkeen alkaa kehitys – “Nyt yrityksessä on tuhannen taalan paikka muutokseen”

Osallistu keskusteluun

Tarkista salasana.

Kirjoittajasta

Tomi Savolainen

Tomi Savolainen on yhteiskuntatalousuutisnörtti ja yrittäjä, joka vetää Polkujuoksija- ja Pyöräily+Triathlon-lehtiä. Aiemmin hän työskenteli toimittajana sekä uutis- ja toimituspäällikkönä Talentum Medialla eri julkaisuissa ja digimedian kehitystehtävissä.