Keskuspankit käyttävät velkakirjaostoihin tuhansia miljardeja euroja, mutta mihin raha lopulta päätyy ja ketä se auttaa? Suuryritykset ovat jonossa ensimmäisinä, vaikka niiden luottokelpoisuus olisi roskalainaluokkaa. Kuka lopulta kaiken maksaa?
Euroopan keskuspankki aloitti viisi vuotta sitten poikkeuksellisen velkakirjojen osto-ohjelman. Se ryhtyi ostamaan markkinoilta yksityisten yritysten ja julkisyhteisöjen velkakirjoja 60 miljardilla eurolla kuukausittain.
Poikkeusoloista oli tarkoitus palata normaaliin rahapolitiikkaan, jonka ensisijainen työkalu on ohjauskorko. Korkoja alennetaan, kun taantuma uhkaa ja nostetaan, jos inflaation ennakoidaan kiihtyvän enemmän kuin EKP:n hintavakaustavoite, eli hintojen nousun pitäminen kahdessa prosentissa tai hieman sen alapuolella, edellyttää.
Keskuspankkien poikkeustoimet alkoivat finanssikriisin jälkeen, kun talouskasvu hyytyi, eikä edes nollakorko elvyttänyt investointeja. Perinteisen rahapolitiikan rinnalle rakennettiin arvopapereiden osto-ohjelma, jota keskuspankkikielellä sanotaan määrälliseksi keventämiseksi. Tavoitteena oli luoda rahalle kysyntää, torjua deflaatiota ja varmistaa rahoitusmarkkinoiden vakaus.
Arvopaperiostot kannattelevat koko taloutta
Koronakriisi laajensi keskuspankkien arvopaperiostoja. EKP ei ole ilmoittanut ylärajaa ostoille, joiden kokonaismäärä pankin taseessa nousee 3 500 miljardiin euroon, mikä vastaa jo neljäsosaa koko euroalueen vuotuisen tavara- ja palvelutuotannon kokonaismäärästä. Lisäksi EKP tarjoaa pankeille kolmen vuoden rahoitusta 3 000 miljardin euron arvosta negatiivisella korolla. Pankeille siis maksetaan velkaantumisesta.
Ostot mitoitetaan EKP:n pääoma-avaimen mukaan. Suomen Pankin osuus uusimmasta 750 miljardin osto-ohjelmasta on 1,8 prosenttia eli 13,5 miljardia euroa. Summa vastaa viittä prosenttia Suomen kokonaistuotannosta, joten pikkurahoilla ei pelata.
EKP:n toimien järkevyyttä voi kyseenalaistaa, koska arvopaperiostojen vuosittainen kokonaismäärä vastaa kymmenesosaa euroalueen kokonaistuotannosta, mutta talouskasvua on saatu aikaan vain nimellisesti. Sen sijaan osakkeiden ja kiinteistöjen arvot ovat nousseet. Voittajia ovat olleet sijoittajat, korkosäästäjät ovat hävinneet.
Wall Street nojaa keskuspankkiinsa
Yhdysvalloissa keskuspankki Federal Reserve on toteuttaa EKP:n tavoin laajaa osto-ohjelmaa, jonka nojalla se voi ostaa jopa riskisimpinä pidettyjä roskalainoja. Lomaristeilyjä järjestävät varustamot saavat lisää velkaa, vaikka niiden liiketoiminta seisoo ja kassavirta on tyrehtynyt. Keskuspankki käytännössä takaa yritysten pystyssä pysymisen.
Ei siis ihme, että kuluneen puolentoista kuukauden aikana yritykset ovat laskeneet liikkeelle 560 miljardin dollarin arvosta uutta velkaa, yli kaksi kertaa enemmän kuin tavallisesti.
Keskuspankin rahasäiliölle on asiaa vain suurimmilla yrityksillä. EKP on toistaiseksi ollut amerikkalaisia virkaveljiään varovaisempi, eikä ostoslistalla näy ainakaan suomalaisia roskaluokan yrityksiä. Päinvastoin listalle ovat päässeet ne, joiden toimintaan korona ei ole edes iskenyt: DNA, Elisa, Fingrid, Fortum, Kojamo, Metso, Metsä Board, Nokia, Sampo, Sato, Stora Enso ja Teollisuuden Voima.
Keskuspankkien tuki takaa jättiyritysten rahoituksen, kun pienet ja keskisuuret kotimarkkinayritykset taistelevat hallituksen myöntämistä ensiapulaastareista, joiden avulla harva selviytyy hengissä. Kun pöly laskeutuu, alkaa keskustelu tukien oikeudenmukaisuudesta ja laskun lopullisesta maksajasta.
Riittääkö rahaa loputtomiin, voiko keskuspankki mennä konkurssiin?
Tuhansien miljardien sijoittaminen osakemarkkinoille tai yritysten velkakirjoihin herättää tietysti kysymyksen mahdollisen romahduksen seurauksista. Pankkien taseissa on tuhansien miljardien sijoitukset, joiden markkinahintojen lasku syö pääomia. Saksan perustuslakituomioistuin vaatii EKP:ltä aiempaa parempia perusteluja osto-ohjelmille, koska lain mukaan EKP:n tehtävä on taata hintavakaus, eikä ostella arvopapereita. EKP itse on perustellut osto-ohjelmia rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamisella.
Keskuspankit eivät ole mitä tahansa pankkeja, vaan ne toimivat osana julkista taloutta ja tulouttavat yleensä osan voitoistaan valtiolle. Keskuspankki voi tehdä tappiota, jos sen varallisuuden tuotto jää kuluja pienemmäksi tai sijoitusten arvo laskee. Silloin se voi tarvita uutta pääomaa, jotta tase pysyy tasapainossa.
Keskuspankkien riskit ovat kasvaneet. Korkotuotot ovat kääntyneet tappioksi negatiivisen koron seurauksena, ja markkinoiden koronakuoppa on laskenut ostettujen arvopaperien arvoa. Keskuspankkien taseet ovat kriisin aikana paisuneet kymmeniä prosentteja, mikä lisää riskejä.
Talouslehti Economist muistuttaa, että keskuspankkien tappiot eivät aiheuta samankaltaisia ongelmia kuin tavallisissa liikepankeissa. Keskuspankki voi kasvattaa sijoituksiaan rajattomasti, koska tappiot voidaan kattaa valtion markkinoilta lainaamalla pääomalla ja keskuspankki voi puolestaan ostaa valtion lainaa markkinoilta.
Valtioille velkaantuminen ei ole ongelma niin kauan, kun korko pysyy nollassa. Loputtomiin näin ei tapahdu, jos luottamus valtion kykyyn hoitaa taloutta vastuullisesti alkaa horjua. Yksi mahdollisuus on ikuisten nollakorkoisten lainojen käyttäminen. Niiden puolesta on puhunut hallituksen talousryhmää johtanut Vesa Vihriälä ja viimeksi suursijoittaja George Soros.
Poliitikot kantavat viime kädessä vastuun
Keskuspankit pyrkivät välttämään tappioita, jotta luottamus rahoitusjärjestelmään ja valuutan arvoon säilyvät. Samalla ne haluavat pitää poliitikot loitolla rahapolitiikan päätöksenteosta, vaikka yhteistyö keskuspankkien ja hallitusten välillä on tiivistynyt kriisien seurauksena.
Keskuspankkien hallinnoimat varat ja velat ovat osa julkista taloutta. Viime kädessä keskuspankki toimii aina veronmaksajien takuulla. EKP:n tappiot merkitsisivät helposti sen itsenäisyyden menettämistä ja euron hajoamista. Pyrkimällä pysymään voitolla, EKP voi säilyttää uskottavasti itsenäisyytensä ja vaatia hallituksilta taloutta tervehdyttäviä toimia, jotka jäivät finanssikriisin jälkeen toteuttamatta.
Vaikka rahaa voi painaa pohjattomasti, eikä velalle ei näy loppua, politiikka asettaa lopulta rajat. Huono talouspolitiikka heijastuu ennen pitkää rahoituksen hintaan. Politiikka tulee myös ratkaisemaan sen, miten korona ja sen jälkeinen aika kohtelee yrityksiä.
Iso raha menee nyt isojen yritysten luo. Se ehkä muistetaan, kun koronan synnyttämää laskua aletaan maksaa uusina veroina ja menoleikkauksina. Kaikkia yksityisiä ja julkisia velkoja tuskin annetaan anteeksi ja jätetään inflaation hoidettaviksi. Sinä ja minä olemme lopulta ainoat maksajat.