Kesästä saa nauttia ilman lupaakin

Olisi mukavaa antaa kriisikeväästä hallitukselle puhtaat paperit, mutta siihen en pysty.

On hyvä myös ymmärtää, ettei mistään toiminnasta synny vielä parempaa ilman kritiikkiä. Yhteisten päätösten avoin läpikäynti etukäteen ja myös niiden arvostelu kuuluvat keskeisesti länsimaisen demokratian ytimeen.

Ei tarvitse enää kerrata Helsinki-Vantaan turvatoimien puutteita maaliskuussa tai vielä jatkuvaa suojamaskisählinkiä, kun voi linjata, ettei kokonaisuus oikein ollut hallussa ainakaan koko ajan. Nyt elämme aikaa, kun Linnanmäelle ja pian futismatsiin saa mennä muttei työpaikalle.

Hallitus on koko kevään kertonut kuuntelevansa asiantuntijoita, mutta eri syistä ja paineista johtuen ovat ministerit halunneet lyödä päätöksiin ja suosituksiin oman puumerkkinsä.

Suositukset, määräykset ja kiellot ovat menneet huolella semanttiseen solmuun. Jäljelle on jäänyt vain tunne säntillisen suomalaisen huijaamisesta ja erityisesti epäluottamus sekä pelko elää, toimia ja kuluttaa normaalilla tavalla.

Hallitus on tiheään perustanut uusia toimikuntia ja pyytänyt sisäisiä selvityksiä. Nyt olisi paikka puolueettomalle, arvovaltaiselle toimikunnalle selvittää, miten koronakevät sujui terveyden ja talouden näkökulmasta. Syyllisiä ei kukaan kaipaa, mutta oppia varmasti kaikki yhteiskunnalliset toimijat.

Viikon aluksi ministerit puhuivat historiallisesta sote-ratkaisusta. Historiallinen se tähän asti on ollut vain siksi, että sitä ovat yrittäneet kaikki puolueet eri kokoonpanoissa kuitenkaan onnistumatta. Nykyisestä mallista ei vielä voi sanoa kuin kaksi varmaa; kalliimmaksi tulee eikä palvelu parane.

Savolaisesta, verisestä maakuntakamppailusta ei tässä sen enempää. Esityksessä puhutaan voimassa olevien ulkoistussopimusten mitätöimisen mahdollisuudesta. Jos ajatus etenee, maallikkokin ymmärtää, että kello käy, maalia ei näy ja vain juristit rikastuvat.

Sote on hyvä tai huono esimerkki demareiden ja keskustan ikuisista haaveista. Kun lisätään hallinnon tasoja ja byrokratiaa, syntyy lisää julkisia työpaikkoja ja tilastotkin kaunistuvat. Demareiden ihannemaailmassa syntyy taloudellinen ikiliikkuja. Itänaapurissa tämä harjoitus loppui pian 30 vuotta sitten.

Aiemmissa sote-harjoituksissa vielä puhuttiin miljardien tehostamisesta, mutta nyt on hiljaista. Julkisen puolen tehokkuudesta ei ilmeisesti nyt ole niin väliksi, kun ensin pitää saada työllisyysprosentti kuntoon?

Kansliapäälliköiden lisäksi myös pienempiä päälliköitä nimitellään puoluetaustojen perusteella. Suuremmissa kaupungeissa osastopäällikköä kohti pitää valtuuston voimasuhteiden mukaan nimetä 2-3 apulaisosastopäällikköä valvomaan, ettei osastopäällikkö ainakaan virheitä tee. Parempi ettei mitään.

Oikeasti sote on maailma, jossa julkinen, yksityinen ja vielä kolmaskin sektori pitää saada fiksusti toimimaan rinnakkain, kilpailemaan ja jakamaan alan parhaita käytäntöjä.

Otetaan esimerkki. Selkävaivastaan lääkäriin tuleva potilas ottaa harkitun rauhallisesti yläkehoaan paljaaksi. Erikoislääkäri odottaa. Sitten lääkäri naputtelee tai sanelee diagnoosiaan ja seuraava potilas odottaa oven takana vuoroaan riisuutumaan. Jossakin toisessa yksikössä asia on järjestetty niin, että potilaita menee läpi moninkertainen määrä ja samalla laatutasolla.

Suomalainen terveyden- ja sairaudenhoito ei ole rikki. Varsinkin viiden yliopistosairaalan piireihin rakennettu erikossairaanhoito kestää vertailun.

Kovin vähän puhutaan siitä, että suurin osa työikäisistä käyttää työnantajansa tarjoamia työterveyspalveluita. Terveyskeskusten jonoissa on paljon yksinäisiä ihmisiä, joiden oikea paikka ei ole lääkäri, vaan esimerkiksi sosiaalipuolen asiantuntija.

Kovin vähälle jäi ennen koronaa se, että kun puhe oli yksityisten hoivakotien laiminlyönneistä, aivan yhtä paljon korjattavaa on myös myös julkisen sektorin palveluissa. Katse ei pysynyt pallossa, kun huomio siirrettiin kaiken maailman pörriäisiin.

Onkin hyvin sanottu, etteivät demarit ole työn vaan julkisen työn puolue. Tähän on pakko laittaa, että niin hoitajat kuin lääkärit ovat tehneet koronan aikana yhtä hienoa työtä kuten yleensäkin. Kaikista alan ylemmistä virkamiehistä tai edunvalvojista en mitenkään voi sanoa samaa.

Keskusta on oma lukunsa. Puolue on tällä hetkellä aivan eri linjoilla verrattuna Juha Sipilän ja Anne Bernerin aikaan.

Äänestäjät päättävät. Valtakunnallinen kannatus takkuaa ja puolueen johto sukeltaa sameissa vesissä, mutta kunnissa puolueella on valtaa.

Ilmajokisen paikallislehden päätoimittajan irtisanoutuminen tai Antti Kurvisen vaalipiirinsä valmistuneille opiskelijoille ja ylioppilaille lähettämät onnittelukortit ovat vain jäävuoren huippu kepun vallasta ruuhka-Suomen ulkopuolella. Tästä tilanteesta puolue haluaa pitää kiinni, kun soten mukana maakunnille olisi siirtymässä merkittävä osa julkisesta vallasta verotusoikeus mukaan lukien.

Pääministeri Sanna Marin nauttii omiensa koskemattomuudesta siihen asti, kun kannatuskyselyt ovat tapissaan. Mutta mikä menee ylös, tulee myös alas.

Helsingin kaupungissa kokoomus ja vihreät jättivät vasemmiston yksin ulkoistaessaan kahden terveyskeskuksen palvelut. Suurten kaupunkien puoluepoliittiset muutokset ja perussuomalaisten sekä vihreiden nousu sotkemaan kolmen perinteisen puolueen rauhaa tulevat pitämään poliitikot nälkäisinä.

Syksy on mielenkiintoinen, kun taloutta toivottavasti aletaan panna tasapainoon. Hallituskriisiä tuskin kukaan tähän hätään toivoo. On hyvä tietää, että demarien taustavaikuttaja, europarlamentaarikko Eero Heinäluoma ja keskustan tuore rahaministeri Matti Vanhanen ovat tehneet yhteistyötä jo varusmiesajoista alkaen.

Seuraamme jatkossakin.
Nyt on lupa hetki nauttia kesästä ja ladata akut täyteen syksyä varten!