Kansa takaa, valtio jakaa
”Valtio takaa ja pankit jakaa” oli ensimmäinen sotahuuto, kun koronakriisin kynsiin joutuneita yrityksiä alettiin tukea maaliskuussa. Lainat eivät menneet kaupaksi, eivätkä pankitkaan lähteneet kaikkiin virityksiin.
Suora tuki yrityksille on osin yhä piipussa, sillä Business Finlandin kautta pihtisynnytyksenä alkaneen avun osumatarkkuus on ollut heikkoa. Toisaalta kriisin sumuverhossa rahaa jaetaan löysin rantein.
”Kansa takaa ja valtio jakaa!”
Petri Hakala
Joku tämän touhun joskus vielä maksaa.
On ikävä olla ilonpilaaja, kun aurinko paistaa, terassit ovat auki ja vielä on kesää jäljellä. Käyttäytymisemme muutoksen seurauksia alamme kuulla juhannuksen alla. Toivomme kaikki, etteivät tartunnat pursua yli äyräidensä.
Hallituksen lisäbudjeteissa tuntuu perusyksiköksi juuttuneen miljardi euroa, mikä on hirvittävän paljon rahaa. Aiemmin ministerit käyttivät reheviä puheenvuoroja juonittuaan lisämiljoonan omalle hallinnonalalleen. Nyt miljoona ei tunnu missään.
Hallitus puhuu kauniisti sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla käynnistyvästä jälleenrakennuksesta. Kuulostaa oikeasti mahtipontiselta ja yhteisölliseltä, mutta konkretia puuttuu kokonaan. Ja kun konkretia puuttuu, ei kulkueeseen ole tungosta.
Jokainen ymmärtää, että hallituksen on pakko alkaa tehdä valintoja, jotka eivät voi miellyttää kaikkia. Psykologisesti voisi olla helpompi myydä ikäviä päätöksiä etukenossa, kun elvytysrahaa jaetaan samalla joka tapauksessa.
Tämän asenteen pitäisi näkyä kaikissa hallituspuolueissa. Nyt kaikki pitävät kiinni sovituista ja rakentelevat jo uusia kulueriä ilman puhettakaan siitä, että jostakin voisi luopua.
Miltä mahtaisi hyvinvointiyhteiskuntamme näyttää, jos palaisimme 50 vuoden taakse ja aloittaisimme oikeasti puhtaalta pöydältä?
Kun jo sinänsä hyvin pienistä asioista syntyy periaatteellisia kiistoja, on ennuste oikeasti isoja valintoja ajatellen surkea. Ei kait meillä asiat oikein huonosti ole, kun kansliapäälliköiden nimittämiseen kuluu viikkotolkulla aikaa ja tupakkia?
Onpa jo ehditty ehdottaa valtion kustantamaa risusavottaakin. Tärkeätä työtä varmasti, mutta mistä löytyvät tekijät, kun ilman ulkomaista työvoimaa jäisivät mustikat metsiin ja mansikat pellolle.
Hieman korkeampi jalostusarvo ja digitaalinen jakelu voisivat auttaa meitä nopeammin.
Päättäjät puhuvat kuluvan vuosikymmenen kestävistä talkoista. Vaalijärjestelmämme tukee tätä mahdollisimman huonosti, kun eduskuntavaaleihin on enää vajaat kolme vuotta ja ensi keväänä ovat edessä kuntavaalit.
Yhteishengestä loppuu happi, kun puolueen kannatus pitää optimoida vähintään parin vuoden välein. Ja vielä huhutaan maakuntavaaleistakin. EU-vaalit ovat jonkinmoinen ilmapuntari.
Nyt pitää löytyä pidemmän ajan vastuunkantajia. Ruotsissa ja Saksassa tehdyt uudistukset pitäisi pystyä viemään läpi meilläkin. Mikä ja mitkä puolueet ovat tähän valmiita?
Ei todellakaan ole helppo paikka, mutta nyt olisi loistava tilaisuus näyttää pitkäjänteistä vastuunkantoa. Yleisellä tasolla Suomen kannattaisi yrittää vaikuttaa asioihin, joihin voi vaikuttaa – eli omiin asioihin.
Ruotsin talous menisi itsenäisenä todennäköisesti Suomea terveemmin läpi kriisistä, mutta olemme molemmat ovat hyvin riippuvaisia viennistä Euroopan unionin alueelle. EU-alueen ratkaisuihin maat voivat vaikuttaa vain painoarvonsa verran.
Toivottavasti luterilaisiin suomalaisiin ei ole tarttumassa etelämaalainen ajatustapa, jossa velkaannutaan keskenään niin syvästi, että lopulta voidaan antaa iso siivu molemmilta anteeksi.
Lue myös: Vesa Vihriälä: Ikävistäkin päätöksistä keskustelu kannattaisi aloittaa jo nyt