Hevoskuuripolitiikalle ei ole sijaa koronan jälkihoidossa

Elämme erittäin poikkeuksellista ja vaikeaa ajanjaksoa Suomen historiassa. Ihmisten liikkumista ja kokoontumista sekä yrittäjien elinkeinon harjoittamista on rajoitettu valmiuslain antamin valtuuksin.

Laajoihin rajoituksiin on päädytty osin siksi, että koronavirus on ”demokraattinen”: uhatessaan ihmisten terveyttä ja valitettavasti myös henkeä se ei katso ikää, sukupuolta, yhteiskuntaluokkaa, kansallisuutta eikä varallisuutta.

Jos rahat loppuvat, loppuu hyvinvointikin

Olemme jo pitkään – osin kyllästymiseen asti – seuranneet medioista viruksen leviämistä, sairastuneiden ja sairaalahoidossa olevien ja ikävä kyllä myös siihen menehtyneiden lukumäärää. Samanaikaisesti seuraamme lisääntyvien yt-neuvottelujen, lomautusten ja suljettujen yritysten määrää. 

Asioita onkin tarkasteltava useista näkökulmista. Jonkinlainen kasvava paradoksi on se, että vaikka hyvinvointivaltio Suomi tekee koronapäätöksiä kansalaisten henki ja terveys edellä, talouden näkökulmaa ei voida sivuuttaa ja näkemykseni on, että talouspuhe alkaa vähitellen voimistua. Hyvinvointivaltion palveluiden ylläpidon näkökulmasta taloudesta huolehtiminen on jopa ensisijaista. Jos rahat loppuvat, loppuu hyvinvointikin.

Yrityksiä ja ihmisiä ei tässä vaikeassa tilanteessa kuitenkaan pidä asettaa vastakkain, vaikka sellaiseen on helppo sortua ainakin sosiaalisen median palstoja seurailemalla. Mielipiteen muodostuksessa kuten niin monessa asiassa maltti on valttia.

Ensinnäkään emme saa unohtaa terveydenhuollon etulinjassa monissa eri tehtävissä työskenteleviä. Tarvitsemme koulutettua, osaavaa, työssään motivoitunutta ja jaksavaa henkilöstöä koko ajan päivästä päivään. Meidän on huolehdittava terveydenhuollon henkilöstön hyvinvoinnista ja työkyvystä kriisin aikana ja myös sen jälkeen. Koronakriisin jälkeenkin valitettavasti vanhenemme ja sairastumme.

Sen rinnalla eri tilanteissa olevien ihmisten – palkansaajien ja yrittäjien – taloudellinen tukeminen on välttämätöntä, koska se ylläpitää yhteiskuntarauhaa ja edes jonkinlaista kysyntää markkinoilla. Se myös estää velkaantuneiden joutumista maksuvaikeuksiin ja lopulta konkursseihin.

Epätoivoiset ihmiset haluavat kuulla yksinkertaisia vastauksia

Työntekijöiden tukeminen on yhtä välttämätöntä kuin yritystenkin. Hyvinvoivat ja ostovoimaiset kuluttajat ovat avainasemassa silloin, kun epidemian takia asetettuja rajoituksia aletaan purkaa ja taloutta käynnistää.

Ihmisten taloudellinen tukeminen koronakriisissä turvaa lopulta yhteiskuntarauhaa, sillä tyytymättömyys ja epäoikeudenmukaisuuden tunne johtavat vääjäämättä yhteiskunnan jakaantumiseen, levottomuuksiin, sosiaalisiin lieveilmiöihin ja lopulta populismin nousuun. 

Epätoivoiset ihmiset haluavat kuulla yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Eurooppalainen populismi sai finanssikriisin aikana ja sen jälkihoidossa vettä myllyynsä, kun valtiot noudattivat talouden tiukkaa hevoskuuria – austerity-politiikkaa – säästämällä ja leikkaamalla niiltä, jotka olivat eniten avun tarpeessa.

Valtion velkaantuminen tässä kriisitilanteessa on paitsi hyväksyttävää, myös välttämätöntä, jotta yritysten tuotantokapasiteetti ja ihmisten toimeentulo säilyvät. Sen rinnalla pandemian leviäminen on saatava hidastumaan ja rajattua. Tehokkaan rokotteen puuttuessa ja riittävän suojan saamiseksi ainoa tapa lienee testaaminen, jäljitys ja eristäminen.

Vanha sanonta ”velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa” pitää edelleen paikkaansa ja se on syvään suomalaisten mieliin iskostunut neuvo. Valtion velan hallitsemista auttaa nykykorkojen erittäin alhainen taso, jolloin velan hoitomenot eivät merkittävästi kasva, vaikka velka kasvaakin. Suomella on edelleen hyvä luottoluokitus ja velan ehdot ovat toistaiseksi hyvät. Velan määrä verrattuna euroalueen velkaantuneimpiin maihin on meillä sekin varsin maltillinen.

Edessä samat haasteet, jotka oli ennen koronakriisiä

Kun epidemia on saatu hallintaan, tarvitaan kysyntää lisäävä kasvusysäys. Elvytyskeinot voisivat liittyä esimerkiksi kohtuuhintaisten asuntojen ja infran rakentamiseen sekä hankkeisiin, joilla on ilmastonmuutosta hillitsevä vaikutus.

On väitetty, että maan hallituksen ohjelmalta on pudonnut pohja ja nykyinen ohjelma joutaa romukoppaan. En näe asiaa yhtä synkkänä. Hallitusohjelmaa on toki tarkasteltava uudelleen. Mutta selvää on sekin, että meillä on edessämme samat haasteet, jotka meillä oli ennen koronakriisiä.

Suomen työllisyysastetta on nostettava, jotta selviämme hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta tilanteessa, jossa väestömme ikärakenne ei ole suotuisa ja syntyvyysluvut liian matalia. Oma haasteensa on vielä ilmaston lämpeneminen ja pyrkimys hiilineutraaliin yhteiskuntaan.

Yhtä kaikki on tärkeää, että päätökset, joita koronakriisin aikana ja sen jälkeen tehdään, ovat taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisia. Ainoastaan se takaa, että kaikki kokevat olevansa edes suurin piirtein samassa veneessä ja soutavansa edes suunnilleen samaan suuntaan.