EU hyväksyy 800 000 euron suorat tuet yksittäiselle yritykselle. Suomessa raja on 200 000 euroa.
EU:n komissio on höllentänyt valtion tukea rajaavia sääntöjä koronaviruksen vuoksi. Komissio sallii nyt tilapäisesti aiempaa korkeammat tukisummat ja suuremmat tukiprosentit kuin normaalioloissa. EU valvoo valtiontukia, koska niiden katsotaan vääristävän kilpailua. Siksi jäsenmaiden tukien pitää olla yhteisten pelisääntöjen mukaisia.
EU:n uudistamat koronapoikkukset mahdollistavat esimerkiksi valtion takausprosentin nostamisen 90 prosenttiin. Finnveran kriisitakauksen maksimi Suomessa nyt on 80 prosenttia.
Komissio kysyi maanantaina 16. maaliskuuta jäsenmaiden kommentteja ehdotuksiinsa. Päätöksen se teki jo torstaina 19. maaliskuuta eli hieman aikaisemmin kuin Suomen hallitus päätti ensimmäisestä tukipaketistaan.
EU:n höllennettyjen sääntöjen mukaan yrityksille voi nyt antaa:
- Suoria tukia ja verohelpotuksia korkeintaan 800 000 euroa kriisin aiheuttamiin maksuvaikeuksiin.
- Valtiontakauksia lainoille, jotta pankit jatkaisivat yritysten lainoittamista. Takaukset voivat olla enintään kuudelle vuodelle ja 90 prosenttiin lainan määrästä.
- Suoria lainoja valtion varoista edullisilla koroilla. Näitä voi antaa paitsi kassaongelmiin myös investointeihin.
- Pankkien ottamien riskien kattamiseen, jotta ne voisivat edelleen kantaa riskiä erityisesti pk-yrityksistä eivätkä ajaisi niitä tilapäisten maksuvaikeuksen vuoksi konkurssiin.
- Lyhytaikaisten vientiriskien vakuuttamiseen.
Niin kutsuttu de minimis -sääntö, jota myös Business Finland ja ELY-keskukset soveltavat yrityskohtaisesti, nostettiin 500 000 eurosta 800 000 euroon. Suomessa raja on nyt 200 000 euroa. Se on yrityskohtainen yläraja, jota yksittäisen yrityksen saama tuki eri valtiontukina ei saa ylittää.
Pidempiaikaisten, tämän vuoden jälkeen erääntyvien lainojen maksimimäärä on joko kaksi kertaa yrityksen viime vuoden palkkasumma tai 25 prosenttia liikevaihdosta. Lyhyemmät maksuvalmiusluotot voivat olla suurempiakin.
Koronapoikkeukset sallivat myös valtion antavan niin kutsutun first-loss guaranteen. Tämä tarkoittaa sitä, että valtio ottaa ensimmäisenä tappioriskin omistajien jälkeen. Tällöin takuusumma voi olla korkeintaan 35 prosenttia lainasta.
Uudet höllennykset koskevat vain järjestelyjä, joiden tarkoituksena on helpottaa nimenomaan koronakriisistä aiheutuvia ongelmia, ei yrityksen yleisiä ja aiemmalta ajalta periytyviä kannattavuus- tai kassaongelmia.
Maataloustuotteille ja kalastukselle on omat sääntönsä. Kalastuksessa yrityskohtainen tuen maksimi on 120 000 euroa. Maataloudessa ja alkutuotannossa sovelletaan 100 000 euron ylärajaa.
EU:n höllennetyt tukisäännöt ovat voimassa tämän vuoden loppuun, ellei niitä pidennetä korona-kriisin aiheuttamien ongelmien pitkäkestoisuuden vuoksi.