Rekisteröinti onnistui. Kirjaudu sisään.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tervetuloa! Ratkaisemme. Yhdessä.

Tarkista salasana.

2. Vapaat markkinat unohtivat moraalin

Hyvin toimivasta sääntelystä on vähän haittaa yksilöiden valinnanvapaudelle ja paljon hyötyä yhteiskunnallisten tavoitteiden kannalta.

6.5.2020 Ilari Määttä
0

Kirjoitussarjani toinen osa käsittelee moraalin roolia taloudellisissa päätöksissä yksilön tasolla. Taloudellisen toiminnan kulttuuria on vahvasti muokannut idea siitä, että itsekäs oman edun tavoittelu taloudessa johtaa tehokkaimpaaan ja ihmisten kannalta parhaaseen lopputulokseen.

Tämä idea on useimpien ihmisten toimintamallin pohjana markkinoilla, vaikka he eivät olisi siitä koskaan kuulleetkaan. Se näkyy taloudellisissa päätöksissä niin, että yksilö ei noudata omaa moraalista koodiaan tehdessään päätöksiä markkinoilla.

Esimerkiksi, yksilö voi tuomita verovälttelyn, mutta tukea sitä samanaikaisesti olemalla verovälttelyä tekevän pankin asiakkaana. Lisäksi on sosiaalisesti täysin hyväksyttävää olla välittämättä markkinoilla tehtyjen päätöksien seurauksista.

Onneksi tätä kulttuuria vastaan on kuitenkin noussut kasvava joukko ihmisiä, jotka kiinnittävät huomiota taloudellisten päätöksiensä vastuullisuuteen. Nykyinen talousjärjestelmä ei kuitenkaan tarjoa tukea vastuullisuuden tavoittelussa. Se toimii jopa sitä vastaan piilottamalla tietoa tuotantoketjun vastuullisuudesta.

Näkymätön käsi unohti rehellisyyden

Oman edun tavoittelu markkinoilla ei ollut alun perin tarkoitettu tekosyyksi moraalittomalle toiminnalle. Satoja vuosia vanha idea on peräisin Adam Smithiltä, jonka mukaan oman edun tavoittelu johtaa tehokkaaseen resurssien jakoon markkinoilla ikään kuin näkymättömän käden ohjaamana.

Tulkinta nykyisessä talouskulttuurissa ei huomioi sitä, että Smith painotti moraalin osaa oman edun tavoittelussa. Talouskulttuuri olisi merkittävästi erilainen jos pohjana olisi eetos “rehellinen oman edun tavoittelu jakaa resurssit optimaalisesti”.

Tässä vaihtoehtoisessa talouskulttuurissa voisi olla esimerkiksi sosiaalisesti stigmatisoivaa ostaa ympäristölle vahingollisia tuotteita tai omistaa aseita konfliktialueelle myyvän yrityksen osakkeita. 

Vapaiden markkinoiden ideologia on rakennettu Smithin väärin ymmärretyn oivalluksen päälle.

Perustelu sille, miksi vapaat markkinat tuottavat parhaan lopputuloksen on seuraava. Kun kaksi ihmistä käyvät kauppaa, ainoastaan he itse tietävät toiveensa sopimuksen ehdoista täydellisesti. Jos jokin ulkopuolinen sääntely vaikuttaa kahdestaan sovittuihin ehtoihin, heidän toiveensa eivät toteudu täydellisesti. Toisin sanoen kauppa ei maksimoi heidän hyvinvointiaan.

Tämä logiikka jatketaan sen jälkeen yhteiskunnan tasolle argumentoimalla, että kaikista sopimuksista koituva hyvinvointi voidaan maksimoida, jos vapaan kaupankäynnin esteet minimoidaan.

Ongelma on, että argumentti vapaiden markkinoiden puolesta tekee virheoletuksen heti lähtöasetelmassa. Se olettaa, että kahden yksilön keskinäinen kauppa vaikuttaa vain heidän hyvinvointiinsa.

Todellisuudessa sopimukset eivät ikinä ole eristyksissä ympäröivästä taloudesta ja vaikutukset sopimuksista heijastuvat osapuolien lisäksi yhteiskuntaan. 

Tämä ei suinkaan ole uutta tietoa, ja sokea usko markkinoihin on vanhentunut osa taloustiedettä. Nykyään taloustiede tunnistaa monia markkinahäiriöitä, joiden takia markkinat eivät tuota parhaita lopputuloksia.

Jos esimerkiksi ostan bensaa autoiluun, ilmansaasteet ovat yhteiskunnalle lisäkustannus, jota minun ja bensakauppiaan sopima hinta ei ota huomioon. Toisin sanoen kahdenkesken sovittu hinta ei maksimoi yhteiskunnan hyvinvointia. Ratkaisuna yhteiskunta voi asettaa veron, jolla kompensoidaan haitallista ulkoisvaikutusta.

Kaikilta markkinoilta löytyy enemmän tai vähemmän markkinahäiriöitä. Peruskaava niiden ratkaisemiseen on, että ensin lähdetään liikkeelle vapaista markkinoista, ja sitten tehdään sääntelyä häiriöitä vastaan.

Useimmiten tämä onkin hyvä lähtökohta, mutta vanhentunut usko markkinoiden tehokkuuteen usein dominoi sääntelyn suunnittelussa.

Esimerkiksi valtion infrastruktuurin yksityistämisessä pääperusteluna on markkinoiden tehokkuus, vaikka taloustieteessä on selvää, että monilla kyseisistä aloista ei ole tehokkuuteen vaadittavaa määrää kilpailevia yrityksiä.

Jostain syystä siis osa talousjärjestelmää koskevista päätöksistä laahaa muutaman vuosikymmenen taloustieteen löydöksiä ja kansalaisten tavoitteita perässä.

Hitaassa muutoksessa voi olla etuna, että järjestelmää ei turhaan muuteta hätiköimällä. Liian hidas muutos kuitenkin johtaa nykyiseen tilanteeseen, jossa eroja ihmisten tavoitteiden ja talousjärjestelmän tavoitteiden välillä ei ole vaikea löytää. 

Hyvin tehty sääntely parantaa yhteiskuntaa

Talousjärjestelmässä täytyy siis valita sääntelyn taso vapaiden markkinoiden ja täyden kontrollin väliltä. Edes kaikkein fanaattisimmat markkinafundamentalismin kannattajat eivät puhu täyden vapauden puolesta.

Valtiolla on aina rooli esimerkiksi omistusoikeuden takaamisessa, koska se auttaa markkinoita toimimaan tehokkaammin. Sama logiikka pitäisi olla jatkettavissa myös muihin valtion toimiin, sitä mukaa kun ymmärrämme, onko niistä enemmän haittaa vai hyötyä.

Skaalan toisessa päässä valtio ottaa täyden hallinnan ihmisten päätöksistä markkinoilla. Hyvin perusteltuja poikkeuksia lukuunottamatta tämäkään ei ole hyvä idea, koska keskusjohtoinen järjestelmä ei pysty käsittelemään tietoa kaikkien ihmisten mieltymyksistä.

Teknologia ihmisten valvomiseen ja ymmärtämiseen alkaa lähestymään tätä mahdollisuutta, mutta tämän käytön suhteen täytyy olla erittäin skeptinen, koska sitä voidaan helposti käyttää myös ihmisten manipuloimiseen.

Hyvin toimivasta sääntelystä on vähän haittaa yksilöiden valinnanvapaudelle ja paljon hyötyä yhteiskunnallisten tavoitteiden kannalta.

Sääntelyn toimivuuden arvioiminen vaatii siis markkinoiden toiminnan ymmärtämistä. Tämä selittää, miksi aiemmin saattoi olla järkevää luottaa vapaampiin markkinoihin, kun taas tiedon karttuessa voimme ottaa käyttöön enemmän sääntelyä.

Tämä nivoutuu yhteen ensimmäisessä osassa esitettyyn argumenttiin, että talousjärjestelmän perustuksienkin täytyy pystyä uudistumaan uusien tarpeiden mukaisesti. 

Miten pitää korruptio kurissa?

Markkinaprosessien ohjaamisessa tulee usein vastaan korruptio-ongelma. Jos sääntely on huonosti sunniteltu, se antaa mahdollisuuksia käyttää valtaa omien etujen tavoitteluun yhteiskunnan etujen sijaan.

Korruptio voi ilmetä laittomuuksina tai moraalittomana laillisena toimintana. Viranomainen voi esimerkiksi käyttää hyväksi valta-asemaansa tuotantolisenssien jakelussa myymällä niitä laittomasti.

Moraaliton esimerkki taas on, että opiskelija tienaa käyttämällä hyväkseen valtion tukemia opintolainaetuja sijoittamalla ne korkeampikorkoisiin lainoihin, joita ei ole tuettu.

Jälkimmäinen tapaus voi olla jopa sosiaalisesti hyväksytty ja järkeväksi kehuttu päätös opiskelijalta, vaikka se on pohjimmiltaan yhteisiä tavoitteita vastaan toimivaa laillista korruptiota.

Tässäkin ilmenee ero ihmisten moraalikäsityksessä markkinoiden ja muun yhteiskunnallisen toiminnan välillä. Jostain syystä ei ole ristiriitaista, että pyrimme yhdessä sopimaan hyvät talouden pelisäännöt, ja sitten teemme yksilötasolla parhaamme porsaanreikien löytämiseen.

Ongelma kulminoituu myös aiemmin esille tuomaani argumenttiin, että talousjärjestelmän tulisi tukea moraalisia päätöksiä markkinoilla. Se edistäisi myös yhteisten pelisääntöjen toimivuutta ja uusien toimintakeinojen kokeilua.

Mikään ylhäältä suunniteltu järjestelmä ei voita ihmisten omaa motivaatiota tehdä hyviä tekoja. Sen vuoksi meidän olisi kannattavaa unohtaa eniten rahaa tienaavien ihmisten ihannointi ja usko siihen, että itsekkäät teot markkinoilla ovat kaikkien hyväksi.

Voimme kaikki tukea taloudellista kulttuuria, jossa hyvää tarkoittavat valinnat palkitaan sosiaalisella arvostuksella. 

Kirjoituksen osat

Keskustelu

Kirjoittajasta

Ilari Määttä

Ilari Määttä tekee taloustieteen väitöskirjaa Saksassa Braunschweigin teknillisessä yliopistossa. Hänen erikoisalaansa ovat kehitysmaataloustiede ja kehityksen mittaaminen sateliittikuvista.